Verkkouutiset

Turistibussi eksyi väärälle tielle Pohjois-Koreassa – näkymä muutti mukana olleen koko maailmankuvan

Pohjois-Korean entinen ihailija sai shokkiherätyksen matkallaan maahan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Anonyymin brittikommunistin todistuksesta kertoo Daily Star. Britti oli matkustanut Pyongyangiin diktaattori Kim Jong-unia kannattavan ystävyysseuran matkalla.

Matkalla piti esitellä Pohjois-Korean saavutuksia. Ne jäivät kuitenkin mielestä sen jälkeen, kun maata kiertäneen ryhmän bussi kääntyi vahingossa väärälle tielle. Britti sanoo viisastuneensa ja nähneensä totuuden, ”ei mitään idioottimaista silmälappuista visiota sosialismista”.

”Siihen kuului bussimme eksyminen, väärään suuntaan kääntyminen ja ajaminen pitkin jokea joka oli täynnä toisiinsa kahlehdittuja nuoria lapsia tekemässä rakennustöitä”.

Nykyinen ex-kommunisti lyttää myös Pohjois-Korean juche-ideologian. Hänen mukaansa maa on sen vastaisesti kaikkea muuta kuin itsenäinen. Todellisuudessa Pohjois-Korea on riippuvainen Kiinan avusta.

”Totuus Pohjois-Koreasta on lähes täydellinen riisto ja viheliäinen köyhyys ja puute. Totaalinen sensuuri ja sieluja tuhoava lohduton orjatyö”.

Matkalla myös ollut filmintekijä Raphael Wilking kuvaili bussin ajaneen tarkoituksella jopa sadan kilometrin tuntivauhdilla, mutta äärimmäinen kurjuus oli silti esillä. Rääsyihin pukeutuneet luisevat ihmiset karkasivat heti, kun näkivät brittien lähestyvän.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)