Verkkouutiset

Uzbekistan kielsi valtiotieteen

Uzbekistanin hallinto katsoo, ettei valtiotieteellisessä tutkimuksessa ole kyse oikeasta tieteestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uzbekistanin yliopistoissa ei enää saa opettaa valtiotiedettä, Asiaterraa siteeraava Meduza kertoo. Päätöstä perustellaan sillä, ettei valtiotieteellinen tutkimus ”perustu tieteelliseen menetelmään”.

Tieteenalalla käytettävän kirjallisuuden moititaan lisäksi koostuvan ainoastaan länsimaisista julkaisuista. Maan hallintoa hiertää myös se, ettei valtiotieteessä ”huomioida Uzbekistanin mallia”.

Maan yliopistot lakkasivat kouluttamasta valtiotieteen maistereita jo vuonna 2010, mutta valtiotieteen opetus on kuitenkin tähän asti sallittu.

Joukko Uzbekistanissa työskenteleviä valtiotieteilijöitä on jo julkaissut avoimen kirjeen, jossa kritisoidaan ankarasti hallituksen päätöstä ja vaaditaan sen kumoamista.

Uzbekistan on virallisesti tasavalta. Käytännössä kyse on kuitenkin presidentin johtamasta totalitaarisesta valtiosta.

Uzbekistanin ensimmäinen ja ainoa presidentti Islam Karimov on toiminut maan johtajana jo vuodesta 1991 lähtien. Kaikki Uzbekistanin viralliset puolueet seuraavat maan hallituksen linjaa, eikä oppositiota tai itsenäistä mediaa pahemmin suvaita.

Korruptiota tutkivan kansainvälisen Transparency Internationalin mukaan Uzbekistan on maailman seitsemänneksi korruptoitunein maa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)