Verkkouutiset

USA aikoo kieltää kannettavien tietokoneiden tuonnin myös Euroopan maista tuleville lennoille

Sisäisen turvallisuuden tiedottaja David Lapanin mukaan sisäministeri John Kelly harkitsee maailmanlaajuista kieltoa, mutta varsinaista päätöstä ei ole vielä tehty.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto harkitsee laajentavansa kieltoa, joka koskee kannettavien tietokoneiden tuomista lennoille, kertoo Financial Times. Uuden kiellon myötä kannettavien tietokoneiden tuonti olisi kiellettyä kaikilla Yhdysvaltoihin saapuvilla lennoilla.

Yhdysvaltojen sisäisen turvallisuuden viranomaiset, jotka tapasivat tällä viikolla EU-komissaareja Brysselissä, sanoivat, että USA laajentaa kieltoa ja että kielto tulee koskemaan myös Euroopan maista tulevia lentoja.

EU:n ja USA:n viranomaiset tapaavat Washingtonissa ensi viikolla ja keskustelevat rajoituksen laajentamisen yksityiskohdista.

Sisäisen turvallisuuden tiedottaja David Lapanin mukaan sisäministeri John Kelly harkitsee maailmanlaajuista kieltoa, mutta varsinaista päätöstä ei ole vielä tehty.

”Kun keittää puuroa kattilassa, siitä ei voi tehdä paksumpaa yhdessä kattilan osassa. Sama koskee lentoturvallisuutta. Minkä vuoksi EU-lennot olisivat kiellon ulkopuolella mutta vaikkapa Thaimaa tai Egypti eivät?” kommentoi eräs EU-diplomaatti USA:n suunnitelmia.

Kielto koskee kaikkia elektronisia laitteita, jotka ovat älypuhelimia isompia. Laitteita ei saa tuoda matkustamoon käsimatkatavaroiden mukana. Kielto koskee tällä hetkellä yhdeksää Lähi-idän lentoyhtiöitä, jotka tekevät lentoja Yhdysvaltoihin.

Yhdysvallat määritti kiellon vastauksena peloille siitä, että terroristijärjestö Isisi olisi suunnittelemassa pommia, joka piilotettaisiin kannettavaan tietokoneeseen ja tuotaisiin lennolle.

Lentoyhtiöt ovat huolissaan kiellon vaikutuksista. Kiellon laajentamisen Eurooppaan on arvioitu maksavan matkustajille miljardi euroa pidentyvien lentoaikojen vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)