Verkkouutiset

”Snowzilla” valtasi New Yorkin ‒ pahimpia lumimyrskyjä USA:n historiassa

36 tuntia kestänyt lumimyrsky on laantunut, mutta itärannikko tulee olemaan pysähtyneessä tilassa vielä päivien ajan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksi Yhdysvaltojen itärannikon historian pahimmista lumimyrskyistä riepotteli viikonloppuna muun muassa Washington D.C:n ja New Yorkin aluetta 36 tunnin ajan, kertoo The Washington Post. Myrsky oli nimetty lumikaaokselle sopivasti Snowzillaksi.

Ainakin 19 ihmistä kuoli lumimyrskyn takia. Useimmat kuolemantapaukset johtuivat liikenneonnettomuuksista.

Lunta kerääntyi paikoin jopa metrin verran. Tuuli ja lumi sulkivat suurimman osan alueen teistä, vain muutama päätie saatiin pidettyä auki. Myrsky riepotteli myös sähkölinjoja ja oli lähellä viedä sähkön noin kuudelta miljoonalta ihmiseltä.

Lumimyräkkä ulottui yhdentoista osavaltion alueelle ja se vaikutti noin 85 miljoonan amerikkalaisen elämään.

Lumikaaos pysäytti alueen lähes täysin, ja viranomaisten mukaan ongelma hellittää vasta muutaman päivän kuluessa. Ihmisiä kehotetaan olemaan sunnuntaina autoilematta ja pysymään sisällä, jotta viranomaisilla on tilaa tehdä valtavat lumityöt. Luultavasti vielä maanantainakaan mikään ei toimi normaalisti.

Lumimyrskyn takia peruutettiin yli 10 000 lentoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)