USA ja Etelä-Korea harjoittelevat Pohjois-Korean valtausta

Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean yhteiset sotaharjoitukset ovat tänä vuonna ennätyksellisen suuret.

  • Eteläkorealainen panssarivaunu nousee maihin Yhdysvaltojen aluksesta vuoden 2004 yhteisharjoituksissa.

    ()

Yhdysvallat ja Etelä-Korea järjestävät marras- ja huhtikuun aikana yhteiset Key Resolve- ja Eagle Foal -sotaharjoitukset. Vuosittaisissa harjoituksissa keskitytään etenkin mahdolliseen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa.

Korea Heraldin haastatteleman nimettömänä pysyttelevän sotilaslähteen mukaan tämän vuoden harjoituksissa nähdään myös ”verrattain harvinainen simulaatio”, jossa Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen joukot ottavat haltuunsa koko Korean niemimaan Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unin hallinnon romahduksen jälkeen.

Lähteen mukaan harjoituksen aikana simuloidaan taisteluita Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin ympäristössä sekä harjoitellaan kuvitteellisen sodan loppuvaiheen operaatioita.

”Tämän vuoden operaatioihin kuuluu syvällä Pohjois-Koreassa sijaitsevien avainkohteiden valtaamista aina sen pohjoisille raja-alueille asti”, lähde kuvailee.

Harjoituksissa esimerkiksi simuloidaan erikoisjoukkojen lähettämistä Pohjois-Korean Kiinan ja Venäjän rajoille sekä iskuja maan hallintoa ja sen ydinaselaitoksia vastaan.

Lähde teroittaa, etteivät Pohjois-Korean viimeaikaiset toimet ole vaikuttaneet harjoituksiin. Hänen mukaansa niiden sisällöstä on sovittu jo viime vuonna. Vastaavia tilanteita on lähteen mukaan harjoiteltu aiemminkin.

Pohjois-Korea on suorittanut hiljattain sekä ohjus- että ydinkokeen. Yhdysvaltojen tiedustelun mukaan Pohjois-Korea on myös kiihdyttänyt ydinmateriaalin tuotantoaan.

Etelä-Korean puolustusministerin Han Min-koon mukaan tämän vuoden sotaharjoitukset ovat ”suurimmat koskaan”.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.