Verkkouutiset

Donald Trump leikkii UPI:n tutkijan mukaan tulella Kiinan ruutitynnyrin äärellä

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin ajatus yhden Kiinan politiikan hylkäämisestä on leikkimistä tulella ruutitynnyrin äärellä, arvioidaan Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa julkaisussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Jyrki Kallion mukaan on uutta ehdottaa, että yhden Kiinan politiikalla voisi käydä kauppaa.

Donald Trump lausui joulukuisessa TV-haastattelussa, että hän ei ymmärrä, miksi Yhdysvallat on sidottu yhden Kiinan politiikkaan. Hänen mielestään politiikan jatkamisen pitäisi olla ehdollista, jotta Kiinalta saataisiin myönnytyksiä esimerkiksi kauppakiistoissa. Syytökset Kiinan epäreilusta pelistä ovat yleisiä Yhdysvalloissa, mutta on uutta ehdottaa, että yhden Kiinan politiikalla voisi käydä kauppaa, Kallio kirjoittaa FIIA Comment -julkaisussa.

Kallio muistuttaa, että yhden Kiinan politiikka on Manner-Kiinan diplomaattisten suhteiden perusta. Kansantasavallan tunnustavien valtioiden on irtisanottava viralliset suhteensa Taiwania hallinnoivaan tasavaltaan. Yhdysvallat vaihtoi tunnustuksensa tasavallalta kansantasavallalle vuonna 1979.

Manner-Kiinan näkökulmasta yhden Kiinan politiikka on Kallion mukaan yhden Kiinan periaatteen jatke. Mannerkiinalaisessa katsannossa Taiwan on erottamaton osa Kiinaa, ja Taiwanin kysymyksen ainoa hyväksyttävä ratkaisu on jälleenyhdistyminen.

Yhden Kiinan periaate on Kallion mukaan Manner-Kiinalle pyhä, eikä se siksi se voi käydä kauppaa edes yhden Kiinan politiikalla.

– Kommunistisen puolueen legitimiteetti on sidoksissa jälleenyhdistymisen toteutumiseen, ja Manner-Kiina on viime kädessä valmis jopa sotaan estääkseen maan lopullisen hajoamisen kahdeksi Kiinan valtioksi. Vaikka Trump ei olisikaan esittänyt tosissaan ajatusta yhden Kiinan politiikan hylkäämisestä, se on silti leikkimistä tulella ruutitynnyrin äärellä, Kallio painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)