Verkkouutiset

Miksi Messi on niin hyvä? Näin jalkapalloilijoiden aivot poikkeavat muista

Ruotsalaistutkimuksen mukaan jalkapalloilijoiden aivot ovat toisenlaiset kuin muilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin Karoliinisen instituutin aivotutkija Predrag Petrovic on ryhmineen tutkinut usean vuoden ajan eri maista kotoisin olevien jalkapalloilijoiden aivoja. Ryhmän tarkoituksena on ollut selvittää, mikä tekee parhaista pelaajista niin hyviä, että he osaavat olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa tai syöttää pallon juuri oikeassa kulmassa oikeaan paikkaan. Tutkimuksesta uutisoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Petrovicin mukaan aikaisemmin kyseisiä ominaisuuksia on kutsuttu vain hyväksi pelisilmäksi. Aikaisemmin ei ole kuitenkaan selvitetty, mitkä tekijät todella ovat ”hyvän pelisilmän” taustalla. Petrovicin mukaan näitä niin sanottuja aivojen toimeenpanevia tekijöitä on mahdollista mitata.

Petrovic mittasi tutkimusryhmänsä kanssa tavallisia ruotsalaisia 1. divisioonan pelaajia, mutta myös huippujalkapalloilijoita kuten Barcelonan pelaajia Xavia ja Iniestaa. Tulokset olivat tutkijoiden mukaan ilmiselvät.

– Huomasimme, että jo 1. divisioonan pelaajat suoriutuivat testeistä paremmin kuin ruotsalaiset keskimäärin.

Espanjalaispelaajien tulokset olivat Petrovicin mukaan vielä selvemmät. Xavin ja Iniestan tuloksista oli nähtävissä, että heidän aivojensa toimeenpanevat tekijät ovat tasolla, joihin vain yksi tuhannesta yltää vastaavissa testeissä.

Tutkijoiden mukaan juuri nämä aivojen toiminnot ovat käänteentekeviä, sillä ne vaikuttavat ihmisen kykyyn sopeutua jatkuvasti uusiin tilanteisiin ja muuttaa omaa toimintaa, siis vaikka pelityyliä, sen mukaan, miten muut ympärillä toimivat. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi pelikentällä siten, että pelaaja on tilanteen tasalla, oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tekee nopeissa tilanteissa hyviä ratkaisuja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)