Verkkouutiset

Jos Kreikka äänestää ”kyllä”, Tsipras aikoo jättää paikkansa

Kreikan pääministeri uskoo edelleen, että sopu velkojen kanssa löytyy.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jos Kreikka hyväksyy sunnuntain äänestyksessä lainottajien ehdot lainaohjelman jatkolle, pääministeri Alexis Tsipras aikoo ”toimia perustuslain mukaan”. Tämä viittaa siihen, että jos kansa äänestää ”kyllä”, hän jättää paikkansa.

Tsipras kertoi asiasta Kreikan yleisradio ERT:n haastattelussa maanantai-iltana. Haastattelua siteeraa Kathimerini.

Tsipras kehottaa kreikkalaisia äänestämään sopimusta vastaan. Hänen mukaansa ei-ääni kansalta parantaisi Kreikan neuvotteluasemia. Sen sijaan ”kyllä” pakottaisi Kreikan tekemään nopeita poliittisia muutoksia, hän sanoo.

Kreikalla erääntyy tänään tiistaina noin 1,6 miljardin euron suuruinen lainaerä, jonka se on velkaa Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle. Tsipras sanoo, että Kreikka maksaa lainan takaisin vain, jos se pääsee sopimukseen velkojien kanssa lainaohjelman jatkosta. Hänen mukaansa erot osapuolten välillä ovat pienet, minkä vuoksi hän luottaa siihen, että sopimus saadaan aikaan, vaikka viimeisellä minuutilla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kreikka ei aio maksaa. Se perustaa tietonsa virkamieslähteisiin. Asiasta kertoo Huffington Post.

Virallisia neuvotteluja ei tällä hetkellä käydä, mutta Tsipras sanoo olevansa tiiviissä yhteydessä EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckeriin.

Tsipras vakuuttaa, että hän haluaa pitää Kreikan eurossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)