Verkkouutiset

Donald Trumpin virkaanastujaisten tv-yleisö kaikkien aikojen kolmanneksi suurin – live-streamien katsojat mysteeri

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisia seurasi viime perjantaina 30,6 miljoonaa katsojaa television välityksellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämä selviää Yhdysvalloissa television katsojalukuja mittaavan Nielsenin luvuista. Nielsen on mitannut Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaisten TV-katsojamääriä vuodesta 1969 lähtien.

Suurimman televisioyleisön on kerännyt televisioruutujen ääreen vuosina 1981–1989 presidenttinä toiminut Ronald Reagan. Hänen ensimmäisiä virkaanastujaisiaan katsoi 41,8 miljoonan tv-yleisö. Toiseksi eniten katsojia on kerännyt väistyneen presidentin Barack Obaman ensimmäiset virkaanastujaiset vuonna 2009. Tuolloin katsojia oli 37,8 miljoonaa katsojaa.

Television katsojaluvut eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, sillä katsojaluvut ovat olleet tasaisessa laskussa sitä mukaa, kun ihmiset ovat siirtyneet katsomaan liikkuvan kuvan sisältöjä älypuhelimilla, tableteilla ja tietokoneilla.

Entertainment Weeklyn mukaan virkaanastujaisia katsoi pelkästään CNN.comin live-streamin välityksellä 16,9 miljoonaa katsojaa. Live-stream -katsojien määrää eivät kuitenkaan koske tiukat laskentakriteerit kuin Nielsenin katsojalukujen mittausta.

Lisäksi virkaanastujaisia katsottiin muun muassa YouTuben, Facebookin ja Twitterin suorien lähetysten välityksellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)