Verkkouutiset

”Ideologinen seulonta maahanmuuttajille” – näin Donald Trump tarkasti sanoi radikaalista islamista

Republikaanien presidenttiehdokkaan linjapuhe sisälsi kovia arvioita Amerikan hengestä ja terrorismista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Presidenttiehdokas Donald Trump piti ulkopoliittiseksi linjapuheeksi kuvaillun katsauksensa maailmanpolitiikkaan, lähinnä maahanmuuttoon ja terrorismiin laajasti liittyviin kysymyksiin. Hän puhui maanantai-iltana Ohion Youngstownissa.

Koko puhe purettuna tekstinä löytyy tästä. Seuraavat ovat karkeita ja editoimattomia käännöksiä puheen kyseisistä kohdista.

– Tänään aloitamme keskustelun Amerikan muuttamisesta jälleen turvalliseksi. 1900-luvulla USA voitti fasismin, natsismin ja kommunismin. Nyt erilainen uhka haastaa maailmaamme: radikaali islamilainen terrorismi, Donald Trump sanoi.

Trump luetteli lukuisia terrori-iskuja USA:ssa ja Euroopassa sekä ISIS:n hirmutekoja.

– Me voitamme radikaalin islamilaisen terrorismin, kuten olemme voittaneet aina aiemmin jokaisen uhan, jonka olemme kohdanneet. Mutta emme voita sitä suljetuin silmin tai vaiennetuin äänin.

– Kukaan, joka ei osaa nimetä vihollistamme, ei ole sopiva johtamaan tätä maata. Joka ei pysty tuomitsemaan radikaalin islamin vihaa, sortoa ja väkivaltaa, häneltä puuttuu moraalinen selkeys palvella presidenttinämme.

Donald Trumpin mukaan USA on sodassa radikaalia islamia vastaan, ja on käytävä myös ideologista sodankäyntiä.

– Aivan kuten voitimme kylmän sodan, osin, paljastamalla kommunismin pahuuden ja vapaiden markkinoiden hyveet, niin meidän tulee käydä radikaalin islamin ideologiaa vastaan.

– Vastustajani otti vastaan miljoonia dollareita säätiölleen maista joissa homoseksuaalisuus on kuolemalla rangaistavaa; minun hallintoni puhuu naisten, homojen ja eri uskontojen ihmisten sortoa vastaan.

Trumpin mukaan ”ISIS:n nousu on suora seuraus presidentti Obaman ja ulkoministeri Clintonin poliittisista päätöksistä”. Hänen mukaansa 2009 Lähi-idässä Libya oli vakaa, Syyria kontrollissa, Egyptiä johti sekulaari USA:n liittolaispresidentti ja Irakissa väkivalta lisääntyi. Nyt maat ovat kaaoksessa tai raunioina.

– Kaikki alkoi 2009 siitä, mikä on tullut tunnetuksi presidentti Obaman kansainvälisenä ”anteeksipyyntökiertueena”. Sarjassa puheita presidentti Obama kuvaili Amerikkaa ”röyhkeäksi”, ”välinpitämättömäksi”, ”pilkkaavaksi” ja kolonialistiseksi mahdiksi.

– Jos minusta tulee presidentti, valtionrakentamisen aikakausi päättyy. Uusi lähestymistapamme, joka molempien puolueiden Amerikassa ja liittolaistemme ja ystäviemme Lähi-idässä pitää jakaa, tulee olla radikaalin islamin leviämisen pysäyttäminen.

– Tulemme myös työskentelemään läheisesti Naton kanssa tässä tehtävässä. Sanoin aiemmin että Nato on vanhentunut koska se on epäonnistunut toimimaan riittävästi terrorismia vastaan; kommenttieni jälkeen he ovat muuttaneet politiikkaansa ja nyt heillä on uusi divisioona joka keskittyy terroriuhkiin.

Tulijoiden valikointi

Donald Trump sanoi USA:lla olleen kylmän sodan aikana ideologinen seulontatesti.

– On korkea aika kehittää uusi seulontateksti uhille, joita tänään kohtaamme. Kaikkien terroristiryhmien sympatisoijien seulomisen lisäksi meidän on seulottava kaikki, joilla on vihamielisiä asenteita maatamme tai sen periaatteita kohtaan – tai jotka uskovat että sharia-lain pitäisi syrjäyttää amerikkalainen laki.

– Ne jotka eivät usko perustuslakiimme, tai tukevat kiihkoilua ja vihaa, eivät pääse maahan maahanmuuttajina.

Trumpin mukaan nykyiset siirtolaisvirrat ovat liian suuria riittävän seulonnan kannalta. Hän sanoi ensi töinään presidenttinä pyytävänsä listan maista, joissa riittävää seulontaa ei voida tehdä, ja viisumien antamisen noihin maihin loppuvan kunnes tilanne muuttuu.

Hänen mukaansa muutos tarkoittaa myös, että on edistettävä ”meidän oman elämäntapamme poikkeuksellisia hyveitä – ja odotettava että yhteiskuntamme tulokkaat tekevät samoin”.

– Vanhempien ja opettajien tulee opettaa ylpeyttä instituutioistamme, historiastamme ja arvoistamme, ja jokaisen joka aikoo tulla mukaan yhteiskuntaamme, tulee olla niistä vaikuttunut.

– Assimilaatio ei ole vihamielinen teko, vaan myötätunnon osoitus. Meidän hallintotapamme ja amerikkalainen kulttuurimme on parasta maailmassa ja tuottaa parhaat tulokset kaikille jotka sen omaksuvat.

– Tämä lähestymistapa ei ainoastaan tee meitä turvallisemmiksi vaan tuo meidät yhteen maana. Tämän amerikkalaisuuden hengen uudistaminen tulee auttamaan erojen parantamisessa maassamme. Niin tehdään korostamalla sitä mikä meillä on yhteistä – ei sitä, joka erottaa meitä.

– Tämä on lupaukseni amerikkalaisille: presidenttinänne tulen olemaan teidän suurin puolustajanne (champion). Tulen taistelemaan varmistaakseni että jokaista amerikkalaista kohdellaan tasa-arvoisesti, suojellaan tasa-arvoisesti ja kunnioitetaan tasa-arvoisesti. Me hylkäämme kiihkoilun ja sorron kaikissa muodoissaan ja etsimme uutta tulevaisuutta, joka rakentuu yhteiseen kulttuuriimme ja arvoihimme yhtenä Amerikan kansana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)