Verkkouutiset

Ruotsi määrää viranomaiset tarjoamaan työharjoittelupaikkoja turvapaikanhakijoille

Hallitus pohtii pakottavansa viranomaiset ottamaan vähintään tuhat maahan saapunutta turvapaikanhakijaa vuosittain työharjoitteluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin mukaan on tärkeää, että sekä valtio että elinkeinoelämä kantavat vastuunsa Ruotsiin saapuneista turvapaikanhakijoista. Päätös valtion järjestämistä harjoittelupaikoista otettiin esille edellisessä hallituksen kokouksessa.

Valtion viranomaiset halutaan näillä toimilla saada mukaan vaikuttamaan siihen, että turvapaikanhakijat pääsevät nopeammin työmarkkinoille ja oppivat ruotsin kielen. Asiasta raportoi Dagens Nyheter.

Eduskuntapuolueet tekevät tällä hetkellä ehdotuksia siitä, kuinka integraatiota Ruotsiin voitaisiin parantaa. Pääministeri kertoo suhtautuvansa kriittisesti porvaripuolueisiin, jotka ovat ehdottaneet muun muassa alempia palkkoja. Erityisesti Moderaatteihin hän sanoo olevansa pettynyt.

– Tarvitaan enemmän toimenpiteitä. On tärkeää, että sekä valtio että elinkeinoelämä kantavat vastuunsa. Nyt Moderaatit ehdottavat alempia palkkoja ja huonompia työehtoja. Se ei tarkoita mitään muuta kuin hyökkäystä ruotsalaista työjärjestelmää vastaan ja riskiä, jossa palkat laskevat useilta eri ryhmiltä, Löfven sanoo.

Hallituksen päätökseen sisältyy se, että valtion viranomaisten on pakko tarjota vähintään tuhannelle Ruotsiin saapuneelle ihmiselle työharjoittelupaikan vuosittain. Poikkeuksen tekisivät vain muutamat turvallisuusalan viranomaisyksiköt, kuten turvallisuuspoliisi.

Kaikki paikat eivät kuitenkaan kykene järjestämään työharjoitteluja heti. Tällaisia tilanteita voi syntyä esimerkiksi silloin, jos yksiköillä ei ole aikaisemmin ollut tapana ottaa harjoittelijoita tai mikäli ne tarvitsevat jostakin muusta syystä valmisteluaikaa. Sen takia toimeksiantoa venytetään kolmivuotiskauden yli.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)