Verkkouutiset

Syriza viemässä potin Kreikassa

Ovensuukyselyjen mukaan vasemmistolainen Syriza on voittanut Kreikan parlamenttivaalit.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ovensuukyselyjen mukaan Alexis Tsiprasin Syriza on saamassa 35,5-39,5 prosenttia äänistä.

Oikeistolaisen Nea Dimokratian on tyytyminen 23-27 prosenttiin ja keskustaoikeistolaisen Potamin suunnilleen samaan määrään äänistä.

Uusnatsistisen Kultainen aamunkoitto on saamassa 6,4-8 prosenttia äänistä.

Nea Dimokratia eli Uusi demokratia on jo myöntänyt, että Syriza on vaalien jälkeen suurin puolue.

Syriza kampanjoi lupaamalla neuvotella tukipakettien ehdot Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanssa uusiksi. Kreikan tukilainojen ehtona on ollut, että valtio noudattaa tiukkaa säästöohjelmaa ja tekee rakenteellisia uudistuksia.

Tammikuun alussa uutisoitiin, että Saksa olisi valmis siihen, että Kreikka jättää euron, jos se ei halua noudattaa tukipakettien ehtoina olevia sopimuksia. Toisaalta Saksan liittokansleri Angela Merkel on sanonut, että hän haluaa pitää Kreikan eurossa.

Ovensuukyselyjen tultua julki Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann kehotti Kreikkaa pitämään kiinni sitoumuksistaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)