Verkkouutiset

SPR lähettää lisää avustustyöntekijöitä ja tarvikkeita Nepaliin

Ulkoasiainministeriö on myöntänyt Suomen Punaiselle Ristille 900 000 euroa Nepalin katastrofioperaatioon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiistaina ja keskiviikkona Nepaliin lähtee viisi suomalaista Punaisen Ristin avustustyöntekijää. Avustustyöntekijät keskittyvät vastaanottamaan ja lähettämään edelleen Punaisen Ristin avustustarvikkeita Katmandun lentokentällä.

Yksi avustustyöntekijöistä vastaa lääkinnällisestä osuudesta Punaisen Ristin arviointi- ja johtoryhmässä.

Logistiikkaryhmää johtavan avustustyöntekijän Jussi Halosen mukaan Nepal on normaalioloissakin logistisesti hyvin haastava paikka. Maassa on vain yksi kansainvälinen lentokenttä, ja maayhteyksiä on vähän.

– Pahimmin kärsineet kylät ovat yhä hyvin vaikeasti tavoitettavissa, vaikka joitain teitä on jo avattu. Paikan päällä toimii Nepalin Punainen Risti, jolla on yli tuhat vapaaehtoista, ja 300 työntekijää huolehtimassa avun tarpeen kartoittamisesta ja avun antamisesta, Jussi Halonen kertoo SPR:n tiedotteessa.

Maanjäristyksen jälkeen Suomen Punainen Risti on lähettänyt Nepaliin yhteensä seitsemän avustustyöntekijää Suomesta ja yhden Kuala Lumpurista. Nepalissa työskenteli jo ennen maanjäristystä kaksi suomalaista avustustyöntekijää.

Henkilöavun lisäksi Suomen Punainen Risti valmistelee logistiikkayksikön kalustoa ja Punaisen Ristin klinikan käyttöön tarkoitettua röntgen-laitteistoa lähtövalmiiksi.

Ulkoasiainministeriön rahoituksen lisäksi SPR on tähän mennessä myöntänyt Nepalin auttamiseksi 250 000 euroa katastrofirahastostaan.

SPR:n vapaaehtoiset ovat järjestäneet lipaskeräyksiä sunnuntaista lähtien nepalilaisten auttamiseksi. Lipaskerääjiä on liikkeellä arviolta ainakin sadalla paikkakunnalla. Lipaskeräys jatkuu ainakin tämän viikon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)