Verkkouutiset

”Projekti Silvester” – näin aiotaan estää uudenvuoden joukkoahdistelun toistuminen

Saksalaisviranomaiset suunnittelevat helikopterivalvontaa ja turva-alueita uudenvuoden juhlallisuuksien ajaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan liitto- ja osavaltiotason poliisiviranomaiset ovat tutkineet viime uudenvuoden tapahtumia ja valmistelleet suosituksia siitä, miten ahdistelu- ja ryöstelyaalloilta voitaisiin välttyä, kertoo The Local.

Projekti tunnetaan nimellä ”Silvester”. Se merkitsee uudenvuoden aattoa. Hanke liittyy viime uudenvuoden kohuttuihin joukkoahdistelutapauksiin. Niistä etenkin Kölnin tapahtumat nousivat kansainväliseksi puheenaiheeksi.

Kölniläinen Express-lehti on saanut haltuunsa asiakirjan, joka sisältää poliisin suositukset. Viranomaiset ehdottavat muun muassa tietyille alueille joukkotapahtumien aikana sallittujen ihmisten määrän rajoittamista sekä helikopterien ja ratsupoliisin käyttöä joukkotapahtumien valvonnassa.

Raportissa suositellaan myös nimenomaisesti seksuaalirikosten tutkimiseen erikoistuneiden poliisien lähettämistä kentälle. Tämän todetaan parantavan mahdollisuuksia hankkia kunnollista todistusaineistoa mahdollisista rikoksista.

Poliisi ehdottaa lisäksi erityisten turva-alueiden luomista uhreja ja suojaa etsiviä varten.

Raportissa vaaditaan myös pakolaisten nykyistä tehokkaampaa rekisteröintiä ja tiedonvaihtoa eri EU-maiden välillä. Tapahtumia selvittäneiden viranomaisten mukaan maahanmuuttajien integroimiseksi on tehtävä enemmän.

”On parannettava perusolosuhteita, jotka johtavat epäedulliseen asemaan yhteiskunnassa ja turhautumiseen, jotka taas seuraavat henkilökohtaisen kanssakäymisen, taloudellisen osallistumisen, tunnustuksen ja naisiin tutustumisen esteistä”, raportissa sanotaan.

Verkkouutiset kertoi Kölnin uuden vuoden tapahtumista ensimmäisenä tässä. Monissa tapauksissa suuret pääosin ulkomaalaistaustaisiksi kerrottujen miesten joukot ympäröivät naisia, ahdistelivat heitä ja anastivat heiltä arvotavaroita.

Saksalaisen Spiegelin mukaan rikosilmoituksia oli kertynyt maaliskuun loppuun mennessä yli 1 500. Heinäkuussa useat saksalaismediat kertoivat, että Kölnissä joutui ahdistelun kohteeksi noin 600 naista. Vastaavia tapahtumia on raportoitu myös muualla Saksassa. Esimerkiksi Hampurissa uhreja oli mediatietojen mukaan noin 400. Tekijöiden määräksi arvioitiin noin 2 000, joista oli tunnistettu 120.

Poliisia on arvosteltu Kölnin tapahtumien käsittelystä. Viranomaisten on väitetty muun muassa salailleen tekijöiden taustoja ja antaneen epätarkkoja tietoja tapahtuneista rikoksista. Tapahtumien tutkinta on ollut vaikeaa ja vain harvoja tekijöistä on onnistuttu tunnistamaan.

Myös Helsingissä tapahtui viime uudenvuoden yönä useita ahdistelu- ja ryöstelytapauksia. Poliisi kutsui uudenvuoden rikoksia myöhemmässä yhteenvedossaan ”laajuudeltaan ja tekotavaltaan uudeksi ilmiöksi” Suomessa.

”Seksuaalinen ahdistelu on pitänyt sisällään rikoksesta epäillyn tai/ja rikoksesta epäiltyjen toimesta tapahtunutta rikoksen uhrin vartaloon kohdistettua kourintaa, kähmintää, lääppimistä, puristelua ja kasvojen nuoleskelua. Asianomistajien kertoman mukaan ryhmässä toimineilla henkilöillä on ollut mahdollisesti ennakkoon sovittu taktiikka, jossa osa rikoksesta epäillyistä on piirittänyt rikoksen uhrin ja osa henkilöistä on toteuttanut rikoksen tunnusmerkistöön kuuluvat täytäntöönpanotoimet”, poliisi kertoi toiminnasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)