Yhdysvaltojen entinen Ruotsin puolustusattasea Bruce Acker ottaa Dagens Industrissa kantaa Ruotsin puolustusdoktriinin.
Ackerin mukaan Ruotsin historiallisen puolueettomuuden tulosten puolestapuhujat väittävät linjan olleen ruotsalaisten oma valinta.
”Norjalainen tai tanskalainen voisi loukkaantua oikeutetusti siitä, että Ruotsi pitää ylimielisesti itseään vähän heitä fiksumpana, ja on siksi onnistunut välttämään aggressiivisten naapureiden aiheuttamat seuraukset”, Acker kirjoittaa.
Totuus on Ackerin mukaan kuitenkin se, että myös sekä Norja että Tanska valitsivat puolueettomuuden tien ennen toista maailmansotaa.
”Heidän harmikseen Saksa ei sallinut tätä. Puolueettomuuden ylimielinen viisaus on osoittautunut silkaksi farssiksi. Sen kohdalla on kyse hyökkääjän eikä puolustajan valinnasta. Puolustajan ainoa mahdollisuus on joko panna vastaan tai antautua”, Acker kirjoittaa.
Ackerin mukaan järkevästi toimiva hyökkääjä ei taistele saavuttaakseen jotain sellaista, jonka se voi saada pelottelemalla, neuvottelemalla tai diplomaattisin keinoin.
Tämä nähtiin hänen mukaansa jo toisen maailmansodan aikaan, kun Saksa pääsi käsiksi Ruotsin rautamalmiin, Norjan kuljetusyhteyksiin ja turvalliseen pääsyyn Itämerelle vain pelottelemalla riskejä kaihtavaa Ruotsia.
Nykyisin Ruotsia ei voida pitää virallisesti puolueettomana samaan tapaan kuin toisen maailmansodan aikaan. Ruotsi on myös omaksunut yksipuolisen solidaarisuuslausekkeen, jonka mukaan se ei jää toimettomaksi, jos johonkin Pohjoismaahan tai EU-maahan hyökätään.
Solidaarisuuslausekkeen velvoitteista ei kuitenkaan ole tarkkaa määritelmää. Esimerkiksi huhtikuussa Ruotsin parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman arvioi, että sotatilanteessa Ruotsin valtio antaisi sen nojalla Suomelle aseapua.
Venäjän uhka
Bruce Ackerin mukaan Venäjä voisi turvautua samanlaiseen pelotteluun nyky-Ruotsin kohdalla kuin mitä natsi-Saksa harjoitti toisen maailman sodan aikaan.
”Jotkut ruotsalaiset uskovat erheellisesti, että Venäjä haluaa taistella joidenkin Ruotsin alueiden, kuten erityisesti Gotlannin, hallinnasta. Väitän, ettei asia ole välttämättä näin”, Acker toteaa.
Venäjältä on aiemmin kuultu puheita Gotlannin muuttamisesta demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi. Ruotsissa on puolestaan esitetty alueen miinoittamista ja päätetty pienen sotilasosaston sijoittamisesta saarelle.
Acker korostaa, ettei Venäjällä ole mitään kyteviä historiallisia tai kulttuurisia vaikuttimia, joiden pohjalta se voisi olla kiinnostunut Ruotsin alueista.
”Venäjää kiinnostaa kuitenkin se, ettei Ruotsin aluetta käytetä estämään sen intressien tavoittelua.”
Ackerin mukaan Gotlannin puolustuksen vahvistamista puoltavat perustelevat kantansa saaren sijainnin strategisella merkityksellä. Hän toteaa, ettei tämä merkitys voisi olla Venäjän näkökulmasta muu kuin Gotlannin käyttäminen Venäjää vastaan suunnattuihin hyökkäystoimiin. Näitä voisivat olla esimerkiksi ilma- ja merialueiden hallinta Ruotsin oman alueen ulkopuolella.
Jos Ruotsi päättäisi toimia nykyisen puolustusdoktriininsa mukaisesti, estäisi se Ackerin mukaan ketään Venäjän intressien vastaisesti toimivaa käyttämästä aluettaan.
”Venäjän harjoittama pelottelu riittäisi siten yksin suojaamaan sen selustan Baltiassa tapahtuvien toimien aikana”, hän analysoi.
Bruce Acker ei usko, että Gotlanti kiinnostaa Venäjää tukikohtana. Hänen mukaansa se ei toisi sen asevoimille juurikaan lisäarvoa Kaliningradiin verrattuna.
”Venäjä saavuttaa tavoitteensa ampumatta laukaustakaan, koska Ruotsi tekee ylpeästi, kuten se on tehnyt jo sukupolvien ajan”, Acker toteaa.
Hänen mukaansa Ruotsin nykyinen tavoite on lähes varmasti pysyä ulkona Venäjän ja Baltian mahdollisesta konfliktista ja siten myös Natosta.
”Ruotsin historian ja nykypolitiikan perusteella on varsin epätodennäköistä, että Ruotsi puuttuisi (konfliktitilanteeseen) silloin, kun tämä johtaisi sen oman alueen vaarantumiseen”, Acker sanoo.
Ackerin mukaan Ruotsin nykyinen puolustuspolitiikka rakentuu yksinomaan kansalliselle puolustukselle.
”Jopa senkin alirahoittaminen kertoo paljon Ruotsin ihanteiden ja niiden puolustushalun välisestä kuilusta”, hän toteaa.
”Ruotsin puolueettomuus tai sitoutumattomuus on Venäjän valinta, ja se sallitaan vain niin kauan, kun se on Venäjän intressissä.”
