Verkkouutiset

“Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vaikutuskampanjan USA:n vaaleihin”

Yhdysvaltojen tiedustelun mukaan Venäjä pyrki auttamaan Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltoihin kohdistui Venäjän johdon määräämä vaikuttamisoperaatio presidentinvaalien aikana, Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI:n, keskustiedustelupalvelun CIA:n ja kansallisen turvallisuuden virasto NSA:n tuore selvitys kertoo.

Raportista on sekä julkinen että salattu versio. Julkinen versio löytyy tämän linkin takaa. Sen eroksi salaiseen kerrotaan, ettei raportissa voida paljastaa tarkkoja tiedonkeruutapoja tai lähteitä, jotta niitä voidaan käyttää jatkossakin. Julkisen raportin loppupäätelmien kerrotaan olevan identtisiä salaisen raportin päätelmiin.

”Arvioimme, että Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vuonna 2016 vaikutuskampanjan, joka kohdistui Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin”, raportissa todetaan.

Raportin mukaan Venäjän tavoitteena oli nakertaa amerikkalaisen vaalijärjestelmän uskottavuutta ja heikentää vaalit voittaneen Donald Trumpin vastaehdokasta Hillary Clintonia.

”Arvioimme lisäksi, että Putin ja Venäjän hallitus suosivat selkeästi tulevaa presidenttiä Trumpia. Luotamme vahvasti näiden päätelmien oikeellisuuteen”, tiedusteluvirastot toteavat.

Raportissa huomautetaan, että Venäjän vaikuttamisoperaatiosta saadaan jatkuvasti lisää tietoa.

Tiedustelun mukaan Venäjä käytti operaatiossaan sekä mediavaikuttamista ja aggressiivista sosiaalisen median kampanjointia että suoranaista hakkerointia.

Raportissa todetaan, että Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU oli Yhdysvaltojen demokraattipuolueen johtohahmon ja Clintonin kampanjapäällikön John Podestan sähköposteihin vaalien alla kohdistuneen hakkeroinnin takana ja antoi tiedot Wikileaksille. Sivusto vuoti niistä löytynyttä materiaalia julkisuuteen vaalitaiston aikana. Wikileaksin perustaja Julian Assange on kiistänyt väitteet siitä, että Venäjä olisi ollut tietojen lähde.

Hakkeroinnista vastuussa olleiden tahojen kerrotaan olevan Yhdysvaltojen viranomaisten tiedossa.

Väitteet Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa vaalitulokseen ovat tulehduttaneet tulevan presidentin Donald Trumpin ja tiedustelupalvelujen välejä. Trump on arvostellut tiedustelua ja vähätellyt hakkerointilöydöksiä useaan otteeseen. Mediatietojen mukaan tuleva presidentti suunnittelee ainakin CIA:n rakenteen mylläämistä. Trumpin tukijoiden mukaan Venäjä-puheilla pyritään nakertamaan vaalituloksen uskottavuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)