Verkkouutiset

Pahamaineinen gangsteri leuhkii Putin-kellolla – Kreml kiistää lahjan

Venäläisen Solntsevo-rikollisjärjestön johtajaksi uskottu Sergei Mihailov väittää saaneensa Vladimir Putinilta lahjaksi hulppean rannekellon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sergei Mihailov on julkaissut sivuillaan kuvan Venäjän kaksipäisellä kotkalla varustetusta kultaisesta rannekellosta ja sen mukana väitetysti luovutetusta diplomista. Sekä kelloa että kunniakirjaa koristaa presidentti Vladimir Putinin signeeraus.

Mihailov kertoo Putinin lahjoittaneen kellon hänelle toukokuun puolivälissä.

Radio Free Europen mukaan Mihailov toteaa sivuillaan saaneensa ”presidentillisen kellon” tunnustuksena toisen maailmansodan veteraanien ja Neuvostoliiton ja Venäjän valtion kunniamerkeillä palkitsemien henkilöiden leskien kanssa tekemästään hyväntekeväisyystyöstä.

Venäjän hallinto on kiistänyt Mihailovin väitteet jyrkästi.

”Kello on väärennös. Emme ole sanoneet tästä mitään aiemmin julkisuudessa ja se tarkoittaa, ettei tällaista ole tapahtunut”, Putinin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi Radio Free Europelle.

Hänen mukaansa Kreml ei kuitenkaan aio olla yhteydessä Mihailoviin asian vuoksi.

”Miksi me niin tekisimme”, Peskov kysyi.

Mihailov on itse todennut kellon olevan aito lahja itse presidentiltä. Hänen mukaansa kaikki tarvittava tieto löytyy hänen verkkosivuiltaan. Mihailov julkaisi hiljattain toimittajille osoitetun avoimen kirjeen, jossa hän puolusteli mainettaan ja korosti hyväntekeväisyystyötään.

”Hyvät toimittajat, miksi olette nostaneet tällaisen metakan tästä tunnustuksesta, jonka Putin on minulle suonut. Eikö se ollut ansaittu”, hän kirjoitti sivuillaan.

Sergei Mihailov korosti hyväntekeväisyysjärjestönsä lahjoittaneen yli 100 miljoonaa dollaria viimeisen 20 vuoden aikana.

Venäläiset, amerikkalaiset ja eurooppalaiset lainvalvojat pitävät Mihailovia yhtenä Venäjän alamaailman vaikutusvaltaisimmista toimijoista. Häntä ei ole koskaan tuomittu väitetyistä mafiakytköksistään.

Mihailov on liitetty viimeisen viidentoista vuoden aikana vahvasti Venäjän eliittiin. Hän on näyttäytynyt yhdessä muun muassa ortodoksikirkon korkea-arvoisten johtajien kanssa.

Venäjä-asiantuntijat suhtautuvat Mihailovin väitteisiin epäillen. Hänen rikollisia kytköksiä pidetään liian räikeinä, jotta tällainen tunnustus voisi olla mahdollinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)