Verkkouutiset

”Yltäkylläisyyttä ja sivistystä” – tässä ovat Pohjois-Korean oman ihmisoikeusraportin parhaat palat

Pohjois-Korea julkaisi viikonloppuna ylistävän ihmisoikeusselvityksen omasta järjestelmästään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

53 000 sanan raportissa toistetaan sana ihmisoikeudet yli 700 kertaa ja se maalaa varsin ruusuisen kuvan Pohjois-Korean laajasti kritisoidusta ihmisoikeustilanteesta.

Raporttia pidetään yleisesti vastavetona YK:n helmikuussa julkaisemalle tutkimukselle, jossa Pohjois-Koreaa syytettiin laajamittaisista ihmisoikeusloukkauksista, kuten muun muassa erilaisista rikoksista ihmisyyttä vastaan, väestön nälässä pitämisestä ja ihmisten kaappauksista.

Monet Pohjois-Koreasta paenneet ovat myös kertoneet kauhutarinoita hallinnon ylläpitämistä massiivisista vankileireistä.

Pohjois-Korean ihmisoikeustutkimuksen yhdistyksen lauantaina julkaisema raportti kertoo kuitenkin aivan toista.

Sen mukaan maan poliittinen järjestelmä takaa ”kaikille kansalaisille korvaamattoman poliittisen lahjomattomuuden” sekä ”itsenäisen ja luovan” työelämän. Kaikki pohjoiskorealaiset saavat myös nauttia ”yltäkylläisestä ja sivistyneestä” elämäntyylistä.

Ei sanaakaan vankiloista

CNN on tutustunut Pohjois-Korean raporttiin. Raportin lähteiksi mainitaan erilaiset laitokset, järjestöt ja ihmisoikeusekspertit.

Vankileireistä ei puhuta raportissa sanallakaan ja myös laajasti uutisoitu jatkuva elintarvike- ja lääkepula jää mainitsematta.

Raportissa ylistetään kuitenkin Pohjois-Korean kattavaa koulutusjärjestelmää, ilmaista terveydenhoitoa ja ilmaisia asuntoja.

Pohjois-Koreassa kansalaiset ovat myös raportin mukaan oikeutettuja ”julkiseen ja avoimeen oikeudenkäyntiin sekä puolustukseen”.

Pohjois-Koreasta loikkareiden mukana kantautuneet tarinat poikkeavat merkittävästi raportissa kerrotusta.

Muun muassa vankileirikokemuksistaan kirjan kirjoittaneen Lee Soon-Okin ja muiden loikkareiden mukaan pohjoiskorealainen oikeusjärjestelmä on teatteria. Käytännössä tuomioistuimissa toimitaan syytetyn aseman ja lahjontakyvyn mukaisesti.

Myös terveydenhuoltojärjestelmä on täysin raunioina ja ihmiset joutuvat usein turvautumaan mustan pörssin lääkkeisiin hallinnon ylläpitämien terveydenhoitopalvelujen sijaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)