Verkkouutiset

Pohjois-Korean tyttöbändi esiintyy Pjongjangissa minihameissa, mutta maakunnissa univormuissa

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on määrännyt Moranbong-yhtyeen esiintymään ilmaiseksi maakunnissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean mediassa on keskitytty kuvailemaan, miten Kim Jong-unin käskyjen perusteella maan Moranbong-yhtye on tuotu maakuntiin tavallisten ihmisten pariin. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin eteläkorealaisen Daily NK:n mukaan toinen.

Paikallisten lähteiden mukaan vain harvat ja valitut saavat osallistua konsertteihin.

Osallistujat valitaan muun muassa työpaikkojen perusteella. Tämän vuoksi hallinnon ulkopuolella työskentelevillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia päästä katsomaan yhtyettä.

“Konsertin yleisönä oli työnantajien asettamia mallityöntekijöitä”, pohjoisessa Jangkangin maakunnassa asuva nainen kommentoi. Hänen mukaansa useimmat konsertin nähneet pilkkasivat sitä.

Tunnelmaa latistivat raja-alueen ahtaalle ajaneet turvallisuustoimet, joita maan hallinto on asettanut sen jälkeen kun Kim Jong-un teloitutti setänsä ja kakkosmiehensä Jang Sung-taekin viime joulukuussa.

“He eivät tietenkään reagoineet niin hyvin. Jopa Kumgang-vuorella on syötävä ennen kuin voi katsella maisemia”, konserttia kuvaileva nainen toteaa Daily NK:lle. Lausahdus on vanha pohjoiskorealainen sananlasku, jolla viitataan siihen, ettei hienoimmastakaan näystä voi nauttia ennen kuin on ensin saanut syödäkseen.

Yhtyeen jäsenet pukeutuvat minihameisiin televisioiduissa Pjongjangin esityksissään, mutta Jangkangissa he pitivät sissiunivormuja.

“Ehkä he halusivat painottaa vallankumoushenkisyyttään”, nainen pohtii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)