Verkkouutiset

Pohjois-Korean Kimin henkivartija kertoo kaiken – ”hän oli julma ja armoton”

Diktaattorille työskennellyt kertoo alkaneensa kyseenalaistaa hallituksen toimia vasta siinä vaiheessa, kun joutui jättämään työnsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean edesmenneen diktaattorin Kim Jong Ilin henkivartijana työskennellyt Lee Young Guk on antanut harvinaislaatuisen haastattelun Deutsche Wellelle.

Lee Young Guk toimi silloisen tulevan diktaattorin Kim Jong Ilin henkivartijana 1970-luvun lopusta 1980-luvun loppuun, yhteensä 11 vuotta. Tällä hetkellä hän on 54-vuotias, asuu Soulissa ja matkustaa maailmalla kertomassa tarinaansa. Tiistaina hän vieraili Genevessä järjestetyssä ihmisoikeuksiin keskittyneessä kokouksessa.

Lee kertoo haluavansa tarinallaan edesauttaa maailmaa huomaamaan Pohjois-Korean rikkomukset ihmisoikeuksia vastaan ja saada nykyinen hallitsija, Kim Jong Ilin poika Kim Jong Un kansainvälisen oikeuden eteen.

Lee kertoo olleensa lukioikäinen saadessaan kutsun Kim Jong Ilin henkivartijaksi. Siihen aikaan kaikki koulut osallistuivat valintaprosesseihin, joiden avulla etsittiin henkivartijoita silloisen hallitsijan Kim Il Sungin pojalle. Kaikkien halukkaiden tuli läpäistä laajat testit tullakseen valituksi.

– Tärkein tekijä oli perhetausta. Heitä kiinnosti se, oliko joku hakijan sukulaisista poliittinen vanki tai loikannut Etelä-Koreaan, Lee toteaa.

Lee läpäisi kaikki testit ja sai vuoden kuluttua työn. Ennen töidensä alkamista hänen tuli käydä läpi henkivartijan koulutus. Lisäksi hänet omien sanojensa mukaan aivopestiin.

– He kertoivat meille kerta toisensa jälkeen, kuinka jumalainen Kim Jong Il oli. Ajatuksissani hän olikin suuri persoona, hän kertoo.

Leen mukaan käsitys korjaantui nopeasti siinä vaiheessa kun hän alkoi työskennellä hallitsijan pojalle. Siihen aikaan tuleva diktaattori oli täynnä energiaa, jopa ylitsevuotavalla tavalla.

– Hänen kielenkäyttönsä oli vulgaaria. Ei hän ollut sellainen mies kuin olin odottanut, Lee toteaa nyt.

Leen mukaan oli epätavallista, että Kim Jong Il olisi keskustellut henkivartijoidensa kanssa. Henkivartijat kuitenkin taistelivat esimiehensä huomiosta ja suosiosta.

Henkivartijoita kohdeltiin pääasiassa hyvin: heistä huolehdittiin eivätkä he nähneet nälkää niin kuin valtaosa väestöstä. Tästä huolimatta he olivat jatkuvasti peloissaan siitä, tekivätkö he virheitä tai menettivätkö he esimiehensä suosion. Jopa pienillä vahingoilla saattoi olla seurauksia koko henkivartijan perheelle. Ja Kim oli erittäin ailahtelevainen persoona.

– Hän oli julma eikä tuntenut armoa. Jos joku puhui hänen selkänsä takana tai nauroi hänelle, henkilö ”katosi” yön pimeydessä. Hän teki niin jopa lähimmille uskotuilleen, Lee sanoo.

Lee korostaa haastattelussa, ettei koskaan tappanut ketään esimiehensä vuoksi. Hänen tehtävänsä oli suojella Kimiä, muiden työ oli tappaa.

Leen ura henkivartijana päättyi vuonna 1988. Lähdön syy ei johtunut siitä, että hän olisi tehnyt työnsä huonosti, vaan siitä, että hänen serkkunsa sai töitä Kim Jong Ilin autonkuljettajana. Saman perheen jäsenet eivät saaneet työskennellä hallitsijoille.

Koko uransa aikana Lee ei ollut saanut olla yhteydessä perheeseensä. Hän kertoo olleensa järkyttynyt huomattuaan Pohjois-Koreassa vallitsevan köyhyyden. Leen mukaan käytännössä mikään ei ollut muuttunut sen vuosikymmenen aikana, jonka hän vietti hallitsijaperheen kanssa Pjongjangissa. Ihmisillä meni yhä yhtä huonosti kuin aiemminkin.

Lee kertoo alkaneensa siinä vaiheessa kyseenalaistaa hallituksen toimia.

– Tiedotusvälineissä julkaistiin propagandaa siitä, kuinka Kim itki yhdessä nälkäisten alamaistensa kanssa. Niissä sanottiin, ettei hänkään solidaarisuutensa vuoksi söisi mitään. Todellisuudessa hallitsijaperhe eli herroiksi, hän sanoo.

Henkivartijan työn päätyttyä Lee jatkoi töitä valtiolle. Hän käytti historiaansa apunaan päästäkseen pois maasta. Vuonna 1994 hän sai viisumin Kiinaan, josta oli aikonut loikata Etelä-Koreaan. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä hänen auttajakseen lupautunut mies petti hänet.

Lee lähetettiin takaisin Pohjois-Koreaan, missä hän joutui Yodokin keskitysleirille. Leen mukaan ihmisiä kohdeltiin siellä huonommin kuin eläimiä. Hän kertoo syöneensä hiiriä ja käärmeitä henkensä pitimiksi.

– Parin viikon välein osa vangeista valittiin teloitettaviksi. Loppujen piti katsella teloitusta kymmenen metrin päästä, hän kertoo.

Lee vietti leirillä 4 vuotta ja 7 kuukautta ennen vapautumistaan. Turvallisuusjoukot yrittivät vangita hänet pian uudestaan syystä, jota Lee ei suostu kertomaan. Hänen onnistui kuitenkin paeta käsiraudoissa Kiinan-rajalla sijaitsevan joen yli.

Lee on asunut Soulissa vuodesta 2000 saakka. Hän kertoo olevansa yhä peloissaan ja huolestunut siitä, seurataanko häntä. Hän korostaa, ettei halua pelon hallitsevan elämäänsä, joten siksi hän haluaa rehellisesti kertoa kokemuksistaan. Niin suuri pelko kuitenkin yhä on, ettei hän suostu puhumaan Pohjois-Koreaan jääneestä perheestään mitään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)