Verkkouutiset

Murharyhmät liikkeelle: Kim Jong-Un raivostui Pohjois-Koreasta lähteneille naisille

Pohjois-Korean johtaja on ryhtynyt äärimmäisiin toimiin poliittisen järjestelmänsä vastustajien kitkemiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un on niin raivostunut viimeaikaisista loikkauksista, että on lähettänyt salamurhaajia Etelä-Koreaan hiljentämään Pohjois-Koreaa vastaan kapinoivia, uutisoi The Asahi Shimbun.

Etelä-Korean viranomaisten mukaan Kim on kostotoimena loikkauksista lähettänyt tapporyhmiä salamurhaamaan ja sieppaamaan Etelä-Koreaan loikanneita. Kimin arvellaan kiehuvan raivosta sen jälkeen, kun ulkomailla sijaitsevan pohjoiskorealaisravintolan 12 naistyöntekijää ja heidän johtajansa loikkasivat viime keväänä Etelä-Koreaan.

Viimeisin loikkari on diplomaatti Thae Yong-Ho, joka loikkasi elokuussa Souliin.

‒ Pohjois-Korea näyttää tuntevan, että sen poliittinen järjestelmä on vaarassa, sanoo eräs Etelä-Korean yhdistymisministeriön viranomainen.

Pohjois-Korea tunnetaan loikkareittensa ankarasta rankaisemisesta. Esimerkiksi vuonna 1997 entisen johtajan Kim Jong-Ilin ex-vaimon veljenpoika tapettiin, koska hän loikkasi Etelä-Koreaan.

Aiempien kokemusten pohjalta Etelä-Korean hallinto on valmiudessa vastata Pohjois-Koreasta loikanneihin kohdistuviin toimiin. Suojelun kohteena ovat erityisesti ne, joilla on mahdollisuus vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen. Lisäksi Etelä-Korea antaa erityissuojelua Kiinassa lähellä Pohjois-Korean rajaa asuville eteläkorealaisille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)