Verkkouutiset

Tanskan kansanpuolue tuhlasi EU-rahoja kesäleireihinsä – Petoksentorjuntavirasto tutkii asiaa

Skandaali äärioikeistolaisen äänikuningas Morten Messerschmidtin ympärillä paisuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n petoksentorjuntavirasto OLAF tutkii, onko Tanskan kansanpuolue (DF) käyttänyt väärin EU-varoja vääriin tarkoituksiin ja antanut EU-parlamentille väärää tietoa. Puolue voi joutua palauttamaan jo käyttämiään rahoja.

EU-parlamentti tutki asiaa ensin itse, mutta päätti antaa tapauksen OLAF:n tutkittavaksi.

– Hallintomme on raivoissaan, koska näyttää siltä, että sille on annettu väärää tietoa useissa tapauksissa. Sitä on jopa suorastaan johdettu harhaan tai huijattu, sanoo EU-parlamentin tiedottaja Marjory van den Broeke Tanskan yleisradion haastattelussa.

Asiasta kertoo myös englanninkielinen Politico-lehti.

EU-parlamentti on myöntänyt varoja Euroopan vapauden ja demokratian allianssi -ryhmälle (MELD), johon DF aiemmin kuului. Rahat oli tarkoitettu ryhmän toiminnan rahoittamiseen, mutta epäilyjen mukaan DF rahoitti niillä omia kesäleirejään. EU-säännöt kieltävät tämän. Julkisuuteen ei ole kerrottu, kuinka suuresta summasta on kyse.

MELD-ryhmän perusti EU-parlamentaarikko Morten Messerschmidt vuonna 2011. Hän edustaa Tanskan kansanpuoluetta ja sai koko Euroopan suurimman äänisaaliin viime EU-vaaleissa, peräti 465 758 ääntä.

MELD-ryhmä on sittemmin hajonnut ja DF on siirtynyt Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään. Samaan ryhmään kuuluvat Suomesta perussuomalaiset. Messerschmidt puhui perussuomalaisten puoluekokouksessa vuonna 2013.

Aiemmin tänä vuonna Messerschmidtin puoluetoveri Rikke Karlsson vaati saada tutkia MELD-ryhmän rahankäyttöä. Messerschmidt kieltäytyi luovuttamasta asiakirjoja, minkä seurauksena Karlsson erosi puolueesta.

Jo ennen tuoreimpia paljastuksia EU-parlamentti on vaatinut Messerschmidtiä maksamaan takaisin 200 000 euroa EU-varoja. Viime viikonloppuna hän kärsi lehtitietojen mukaan muistinmenetyksestä, joka aiheutui skandaalin synnyttämästä stressistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)