Verkkouutiset

Pakistanin johtavat ministerit joutuvat eroamaan – syynä korruptio

Myös pääministeri Nawaz Sharif joutuu jättämään tehtävänsä Pakistakin johdossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif joutuu jättämään tehtävänsä saatuaan maan korkeimmalta oikeudelta tänään tuomion, joka estää toimimisen Pakistanin johdossa.

Asiasta kertoo pakistanilainen sanomalehti Dawn. Tuomion taustalla ovat niin sanotut Panama-paperit, joiden mukaan Sharifilla on kytköksiä erinäisiin veroparatiisiyhtiöihin.

Oikeuden päätös estää Sharifia jatkamasta Pakistanin parlamentissa, jolloin hän ei voi toimia myöskään maan pääministerinä

Sharif on toiminut Pakistanin pääministerinä myös vuosina 1990–1993 ja 1997–1999, mutta ei ole kertaakaan pysynyt virassa kautensa loppuun asti. Nykyisen pääministerikautensa Sharif aloitti vuonna 2013. Pakistanissa on edessä parlamenttivaalit ensi vuonna.

Sharifin lisäksi myös valtiovarainministeri Ishaq Dar ja Pakistanin parlamentin jäsen Muhammad Safdar joutuvat oikeuden päätöksen myötä jättämään tehtävänsä.

Pääministeri Sharif on myös Pakistanin oikeistokonservatiivisen muslimiunioni-puolueen puheenjohtaja, jonka riveistä uuden pääministerin odotetaan Dawnin mukaan nousevan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)