Verkkouutiset

Matkatoimistojen mukaan USA aikoo kieltää kansalaisiltaan Pohjois-Koreaan matkustamisen

Matkatoimistot sanovat kiellon tulevan julkiseksi ensi torstaina ja astuvan voimaan kuukauden päästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi Pohjois-Koreaan turistimatkoja järjestävää matkatoimistoa Koryo Tours ja Young Pioneer Tours sanovat Yhdysvaltojen aikovan kieltää kansalaistensa matkustamisen suljettuun diktatuuriin. Asiasta uutisoi BBC.

Matkatoimistojen mukaan heille kertoi asiasta Ruotsin suurlähetystö, joka hoitaa Yhdysvaltojen asioita Pohjois-Koreassa. Yhdysvalloilla ei ole omia diplomaattiyhteyksiä maahan. Matkatoimistojen mukaan kielto astuisi voimaan kuukauden kuluttua.

Yhdysvallat ei ole vielä virallisesti kertonut kiellosta. Jos kielto astuu voimaan, on sen taustalla BBC:n mukaan muun muassa maiden välejä entisestään kiristävät Pohjois-Korean ohjuskokeet sekä Pohjois-Koreassa pidätetyn yhdysvaltalaisen opiskelijan Otto Wambierin menehtyminen.

Wambier matkusti Pohjois-Koreaan Young Pioneer Tours -yhtiön kautta. Hänet tuomittiin vuonna 2016 yhteensä 15 vuoden tuomioon pohjoiskorealaisen propagandajulisteen varastamisesta. Wambier palautettiin Yhdysvaltoihin kesäkuussa koomassa ja hän kuoli viikkoa myöhemmin.

Yhdysvallat julkaisi jo toukokuun alussa kansalaisilleen suunnatun vakavan varoituksen, joka kehottaa olemaan matkustamatta Pohjois-Koreaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)