Verkkouutiset

Mikä finanssikriisi? – miljardöörien määrä kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa

Miljardöörien määrä on kaksinkertaistunut vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen, Oxfamin tuore raportti kertoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kehitysapuun keskittyvä avustusjärjestö Oxfam on huolissaan kasvavasta eriarvoistumisesta.

Järjestö julkaisi keskiviikkona selvityksen, jonka perusteella vauraus keskittyy yhä vahvemmin rikkaille samalla kun yhä vähemmän varallisuutta tihkuu alas väestön köyhimmille osille.

Rikkaat siis rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Tammikuussa Oxfam kertoi, kuinka maailman 85 rikkainta omistavat nykyisin saman verran kuin maailman köyhimmät 3,5 miljardia ihmistä.

”Miljoonat ihmiset kuolevat ympäri maailmaa puutteellisen terveydenhuollon vuoksi eivätkä miljoonat lapset pääse kouluun. Samaan aikaan pienellä eliitillä on enemmän rahaa kuin he voisivat tuhlata elinaikanaan”, Oxfamin johtaja Winnie Byanyima toteaa järjestön tiedotteessa.

Hänen mukaansa äärimmäinen eriarvoisuus on kaukana talouskasvun synnyttäjästä.

”Se on vaurastumisen esteenä useimmille planeetan ihmisille. Nykyisin vauraus valuu ylöspäin ja tämä jatkuu siihen asti, kunnes hallitukset ryhtyvät toimiin”, Byanyima sanoo.

”Meidän ei tulisi sallia kapeakatseisen talouspolitiikan ja rikkaiden ja vaikutusvaltaisten oman edun tavoittelun sokaista itseämme näiltä tosiasioilta.”

Oxfamin raportti avaa uuden kampanjan, jonka tavoitteena on painostaa maailman johtajia ”kääntämään retoriikka teoiksi” ja varmistamaaan, että maailman köyhimpiä kohdeltaisiin nykyistä reilummin.

Oxfamin mukaan päättäjien tulisi keskittyä erityisesti suurien kansainvälisten yritysten ja superrikkaiden harjoittaman veronkierron estämiseen.

”Kaikkein rikkaimpien varallisuuden jakamisella avaisi jo piskuisessakin mittakaavassa valtavia mahdollisuuksia. Vain 1,5 prosentin vuosittaisen veron kerääminen kaikkien maailman miljardöörien omaisuudesta voisi tuoda tarpeeksi tuloja siihen, että kaikki maailman lapset saataisiin kouluihin ja kaikkein köyhimpiin maihin voitaisiin taata terveydenhuolto”, Oxfamin tiedotteessa todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)