Verkkouutiset

Muovi peittää maapallon ‒ uusi aikakausi luonnon historiassa

Tutkimuksen mukaan ihmisen tuottamalla muovimäärällä voisi kelmuttaa koko planeettamme.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiedossa on ollut, että ihmisten tuottama muovi on suuri ympäristöongelma, josta esimerkiksi valtameret kärsivät. Maailmassa tuotetaan muovia 300 miljoonaa tonnia vuodessa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihminen on tuottanut toisen maailmansodan jälkeen niin paljon muovia, että sillä pystyisi kelmuttamaan koko maapallon, kertoo The Guardian.Tutkijoiden mukaan tieto on hälyttävä ja osoittaa, että ihmisen toiminta tuhoaa maapallon.

Tutkimuksen mukaan mikään planeettamme paikka ei ole säästynyt muovisaasteelta. Joka paikassa on vesisäiliöitä, muovipusseja, cd-levyjä, tupakantumppeja ja muita muoveja. Osa muoveista on hajonnut mikroskooppisen pieneksi, osa on isompina palasina.

Tutkimuksen pääkirjoittaja, professori Jan Zalasiewicz Leicesterin yliopistosta sanoo, että tutkimustulokset tulivat täytenä yllätyksenä. Hänen mukaansa on kyllä ollut tiedossa, että ihminen on tuottanut muovia valtavia määriä viimeisen 70 vuoden aikana. Yllättävää oli kuitenkin, miten muovi on päässyt kulkeutumaan maapallon joka kolkkaan.

‒ Muovia on löytynyt jopa valtamerten pohjasta ja pohjoisnavalta. Planeettamme ei voi hyvin, Zalasiewicz sanoo.

Kiinnostavaa tutkimuksessa on myös, että osan tutkijoista mukaan muovin leviäminen ympäristöön on aloittanut uuden geologisen kauden, jota he kutsuvat antroposeeniseksi. Edellinen kausi, holoseeninen kausi, alkoi noin 12 tuhatta vuotta sitten.

Zalasiewiczin mukaan muovin leviäminen luontoon on merkityksellisempää kuin olemme ymmärtäneetkään.

‒ Muovi peittää hiljalleen maapallon. Sitä on paitsi luonnossa nyt jo myös eläinten elimistöissä, Zalasiewicz sanoo.

Muovia on päätynyt myös eläinten ruokaketjuihin. Esimerkiksi linnut ruokkivat poikasiaan muovijätteellä. Linnut ja kilpikonnat tukehtuvat helposti syömäänsä muoviin.

‒ Ongelmana on, että muovi maatuu hitaasti. Se tulee olemaan ongelmamme vielä pitkään, Zalasiewicz sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)