Verkkouutiset

Moskovan marssi ei heilauta Kremliä – Tässä on isompi huolenaihe Putinille

Yleinen mielipide alkaa muuttua, kun tulee kylmä ja nälkä, arvioi Venäjän-tuntija.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moskovan rauhamarssille osallistui sunnuntaina arviolta 25–30 000 ihmistä. Mielenosoituksessa arvosteltiin Kremliä aggressiivisesta ja vastuuttomasta politiikasta sekä vaadittiin Venäjää lopettamaan osallistuminen Ukrainan sotaan.

Kyseessä oli ensimmäinen laaja mielenosoitus Venäjällä Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen.

Kirjailija ja Venäjän-tuntija Jukka Mallinen sanoo, että vaikka mielenosoittajien määrä on ”nykyisessä propaganda-paineessa” suuri, Moskovan-protestin merkitys jää vielä melko vähäiseksi.

– Ihmiset protestoivat siirtymällä nukkuvien puolueeseen.

Mallinen muistuttaa, että Moskovan kuvernöörin vaaleissa äänestysaktiivisuus jäi alle 20 prosenttiin, mikä kertoo siitä, että pääkaupungin asukkaat eivät piittaa hallinnosta. Hänen mukaansa iso osa Moskovan asukkaista ei tue presidentti Vladimir Putinin hallintoa, mutta ei toisaalta lähde myöskään osoittamaan mieltään.

Mallisen mielestä merkittävämpää oli, että sunnuntaina osoitettiin mieltä myös Pietarissa ja useissa pienemmissä provinssikaupungeissa. Tähän saakka Putinin kannatus on nojannut juuri Moskovan ulkopuolisten alueiden tukeen, ja hänen kannatuksensa liikkuu jopa lähes 90 prosentissa.

Hän ennustaa, että yleinen mieliala Venäjällä muuttuu lähikuukausina. Syynä on, että Venäjän talous kutistuu, ruuan hinta nousee, sosiaalitukia leikataan ja rahaa siirretään sodankäyntiin, valtion kehittäminen seisoo ja talouspiirit huolestuvat pakotteiden vaikutuksista.

– Pian tulee talvi, tulee kylmä ja nälkä. Väittäisin, että tammikuussa yleinen mielipide on jo aivan toinen.

Jo nyt Kreml pelkää aiheuttaa enää mitään lisähankaluuksia kansalaisille, hän sanoo. Tästä kertoo se, että Venäjä ei ole asettanut uusia vastapakotteita EU:lle sen jälkeen, kun unioni ilmoitti uusista pakotteista.

– Putin kävelee sisäpoliittisesti veitsenterällä.

Toinen huolenaihe Kremlille on äärioikeiston nousu, Mallinen sanoo.

Hänen mukaansa kaksi kolmasosaa venäläisistä kuuluu ”olut ja jalkapallo” -puolueeseen ja kolmasosa valistuneeseen internet-puolueeseen. Tästä kolmasosasta puolet on kovan linjan nationalisteja.

Putin on käyttänyt nationalismia hyväkseen omassa politiikassaan, mutta nämä kovat nationalistit syyttävät häntä lepsuilusta ja vaativat voimankäyttöä.

Joukko on hajanainen, mutta se pystyy horjuttamaan Venäjän vakautta, Mallinen arvioi.

– Jos se pääsee vaikuttamaan hallituksen politiikkaan, Venäjä siirtyy samalle akselille kuin Irak ja Pohjois-Korea.

Hän sanoo, että ainakin toistaiseksi Venäjän hallituksen sotilasneuvonantajilla ”on sen verran järkeä päässä”, että he eivät anna tämän tapahtua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)