Verkkouutiset

Venäläishakkerit sekoittivat ranskalaisten äänestyksen sotalaivoista

Le Figaro kysyi, pitäisikö Mistral-alukset luovuttaa Venäjälle. Suurimmillaan vastauksia tuli yhdestä IP-osoitteesta peräti 23 000.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ranskalaislehti Le Figaro on jättänyt julkaisematta Mistral-aluksia koskevan kansalaiskyselynsä tulokset. Lehden mukaan syynä on, että todennäköisesti venäläiset hakkerit ovat manipuloineet äänestystulosta.

Le Figaro kysyi lukijoiltaan, tulisiko Ranskan luovuttaa kaksi Mistral-luokan sota-alusta Venäjälle, kuten maat ovat aiemmin sopineet. Le Figaro kertoo, että 78 prosenttia kannatti luovutusta ja 22 prosenttia vastusti.

Kyselyyn kuitenkin vastasi epätavallisen suuri määrä kansalaisia, noin 200 000. Le Figaro tutki asiaa ja totesi, että suuri osa vastauksista oli tullut vain muutamasta IP-osoitteesta. Esimerkiksi yhdestä venäläisestä IP-osoitteesta oli vastattu kyselyyn 23 000 kertaa ja yhdestä ukrainalaisesta osoitteesta 4 300 kertaa.

IP-osoite on numerosarja, joka kertoo yksittäisen tietokoneen sijainnin internet-verkossa. Yhdellä kotikoneella on yksi osoite.

Toinen erikoinen piirre oli, että äänestysvilkkaus lisääntyi merkittävästi lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä välillä 23.00–5.00. Ei ole tavallista, että vilkkaus kasvaa keskellä yötä.

Venäläinen uutistoimisto Ria Novosti uutisoi viime viikolla le Figaron äänestystuloksen. Ria Novosti jätti kuitenkin huomioimatta äänestystuloksen mahdollisen vääristymisen.

Le Figaro kertoo, että se kohtasi vastaavaa hakkerointia myös heinäkuussa, kun se kysyi kansalaisilta, onko Venäjä näiden mielestä vastuussa MH17-koneen pudottamisesta.

Venäjä on vaatinut, että Ranska luovuttaa sota-alukset marraskuun loppuun mennessä. Ranska on lykännyt luovutusta Ukrainan kriisin takia. Venäjä on uhannut Ranskaa vastatoimilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)