Verkkouutiset

Angela Merkel puhui Münchenin uhrien omaisille: Kärsimme kanssanne

Liittokansleri kiitti münchenilaisia humaanista toiminnasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan liittokansleri Angela Merkel on pitänyt tiedotustilaisuuden lauantaina koskien perjantaista ampumavälikohtausta Münchenissa, jossa 9 henkilöä sai surmansa.

18-vuotias saksalais-iranilainen mies avasi tulen McDonald’s-ravintolalla noin kello kuudelta perjantai-iltana. Kuolleet ja haavoittuneet ovat pääasiassa nuoria ja lapsia. Mies ampui myöhemmin itsensä.

Teon motiivi ei ole toistaiseksi selvinnyt. Poliisin tietojen mukaan ampuja ihannoi joukkoampumisia ja teolla oli selvä yhteys tasan viisi vuotta sitten Norjassa sattuneeseen Anders Behring Breivikin toteuttamaan iskuun.

Angela Merkel korosti puheessaan tukea uhrien omaisille.

– Jaamme tuskanne, ajattelemme teitä, kärsimme kanssanne, hän totesi.

Liittokansleri kiitti puheessaan münchenilaisia, jotka osoittivat solidaarisuutta toisiaan kohtaan ottamalla muun muassa koteihinsa tuntemattomia ihmisiä suojaan.

– Tällaisessa vapaudessa ja humaanisuudessa on suurin voimamme, hän totesi.

Lyhyesti medialle puhunut Merkel tapasi ennen tiedotustilaisuutta keskeisiä ministereitä ja turvallisuuspäälliköitä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)