Verkkouutiset

Kreikka jätti lainan maksamatta – euroryhmä koolla jälleen illalla

"Ennen kuin kansanäänestys on suoritettu, emme neuvottele mistään uudesta", sanoo Angela Merkel.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kreikka jätti odotetusti maksamatta Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) 1,6 miljardin euron suuruisen lainan, joka erääntyi keskiyöllä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Tätä edelsi euromaiden valtiovarainministerien kokous, jossa ministerit torjuivat Kreikan pyynnön saada kaksivuotinen lainaohjelma.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi tiistaina, että Saksa ei neuvottele Kreikan kanssa, ennen kansanäänestystä lainaehtojen hyväksymisestä.

– Ennen kuin kansanäänestys on suoritettu, emme neuvottele mistään uudesta, Merkel sanoi tiistai-iltana.

Euroryhmä kokoontuu kuitenkin tänään keskiviikkona kello 18.30 Suomen aikaa puhelinkokoukseen käsittelemään Kreikan uutta lainaohjelmapyyntöä. Kreikka on pyytänyt lähes 30 miljardia euroa Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta.

Kreikka äänestää sunnuntaina siitä, pitäisikö maan hyväksyä lainaehdot, joita EU-komissio, Euroopan keskuspankki ja IMF ehdottivat sille viime perjantaina. Äänestystä mutkistaa se, että ehdotus koskee Kreikan vanhaa lainaohjelmaa, joka kuitenkin päättyi tiistaina samalla, kun IMF-laina erääntyi.

Euroryhmän valtiovarainministerit totesivat tiistaina puhelinkokouksessaan, että vanhaa ohjelmaa ei enää jatketa. Kreikka puolestaan esitti tiistaina, että maa saisi kaksivuotisen rahoitusohjelman, joka kattaisi maan rahoitustarpeet ja johon sisältyisi velkojen leikkauksia.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) toteaa, että euromaat voivat tukea Kreikkaa, mutta tuella on ehtonsa.

– Uusi EVM-tukiohjelma on mahdollinen vain, jos Kreikka osoittaa vahvaa sitoutumista konkreettisiin toimiin taloutensa tervehdyttämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)