Verkkouutiset

EU-komissiolta Puolalle tiukka vaatimus ja takaraja

Puolan tulee vetäytyä aikeistaan erottaa korkeimman oikeuden tuomareita tai maa voi menettää äänioikeutensa EU-elimissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan komissio uhkaa Puolaa äänioikeuden menettämisellä EU:n ministerineuvostossa, jos maa erottaa korkeimman oikeuden tuomareita.

Presidentti Andrzej Duda käytti aiemmin tällä viikolla veto-oikeuttaan kumoamaan lain, joka olisi antanut maan oikeusministerille oikeuden irtisanoa korkeimman oikeuden tuomareita. Oikeusministerillä olisi ollut myös oikeus nimittää tuomareille korvaajat.

Komissio on ollut huolissaan myös joukosta muita hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen uudistuksia, joiden on katsottu uhkaavan Puolan oikeusvaltiota.

Komissio antoi nyt tekemässään päätöksessä Puolalle kuukauden määräajan, jonka aikana sen tulee antaa selvityksensä huolta aiheuttaneista laeista.

Euroopan komissio ei voi itse viedä Puolalta äänioikeutta, vaan siihen tarvitaan kaikkien muiden EU-jäsenmaiden tuki. Unkarin pääministeri Viktor Orban on sanonut, että hän käyttää veto-oikeutta, jos Puolaa vastaan yritetään nostaa sanktioita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)