Venäjän sotatoimet ja tavoitteet dominoivat tiedotusvälineitä Suomessa, Euroopassa ja muualla lännessä, mutta kaikkien globaalia strategiaa tarkkailevien silmäparit ovat olleet jo pitkään kääntyneinä Kiinaan ja Aasiaan.
Venäjä on edelleen sotilaallinen suurvalta pääosin Neuvostoliitosta perityn aseman, kaluston, aseteknologian osaamisen, suurten sotilaspanostusten ja vanhojen liittolaisuuksien turvin. Taloudellisesti Venäjä ei kuitenkaan ole suurvalta. IMF arvioi Venäjän ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen olevan tänä vuonna 3,8 biljoonaa dollaria, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi Saksalla yksinään.
Talouden kentällä on vain kaksi supervaltaa. Ne ovat Kiina ja Yhdysvallat. Kiinan ostovoimakorjatuksi bruttokansantuotteeksi arvioidaan tänä vuonna 20,9 biljoonaa dollaria. Henkeä kohden se on edelleen pieni, mutta kansainvälisen kaupan kannalta volyymi on valtava – ja sillä on merkitystä. Yhdysvallat jää ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitattuna kolmanneksi 18,6 biljoonalla dollarilla.
Maailman toiseksi suurin talous on Euroopan unioni 20,0 biljoonan dollarin ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella. Globaalisti Euroopan kuuluisi olla yksi suurista tekijöistä. Euroopan maat ovat kuitenkin päätyneet kiistelemään keskenään lyhyen tähtäimen kansallisista eduista sen sijaan, että olisivat sulautuneet suurvallaksi.
Kiina taas on kovaa vauhtia nousemassa supervallan asemaan Yhdysvaltain rinnalle myös sotilaallisella puolella. Siinä on tulevaisuuden mahdollinen kaksinapainen maailma, jossa Venäjällä ei enää ole asemaa itsenäisenä supervaltana.
Kiinan nousu on aiheuttanut Yhdysvalloissa päänvaivaa: tehdäkö yhteistyötä vai hidastaako Kiinan globaalin vaikutusvallan leviämistä. Presidentti Barack Obaman kaudella puhuttiin suuresta käännöksestä Aasian suuntaan. Sotilaallisten sekä kaupallisten voimien fokus piti siirtää Tyynenmeren puolelle. Toisin kävi. Yhdysvallat jumiutui ongelmiin Arabikevään sekä Venäjän toimien myötä Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Euroopassa.
Yhdysvaltojen huolia on lisännyt se, että sen lukuisat olemassa olevat liittolaisuudet ovat alkaneet rakoilla. Pohjois-Afrikassa Yhdysvaltojen liittolaisuus Egyptin kanssa on heikentynyt. Yhdysvaltojen keskeinen liittolainen Turkki on alkanut hakea läntisen liittouman kanssa ristiriidassa olevia suhteita Venäjään. Tyynellämerellä sen 70-vuotinen liittolainen Filippiinit on lähtenyt Kiinan ja Venäjän kelkkaan.
Donald Trumpin valinta presidentiksi on herättänyt huolta kaikissa Yhdysvaltojen vanhoissa liittolaisissa Euroopassa ja Tyynellämerellä. Pysyykö Yhdysvallat enää uskollisena vanhoille liittolaisuuksille?
Kohtalonyhteys Kiinaan
Edellisen kylmän sodan aikana tilanne oli selvä: maat kuuluivat joko sosialistiblokkiin tai läntiseen Yhdysvaltojen johtamaan blokkiin.
Poikkeuksen teki Kiina, joka vuodesta 1956 irtosi Neuvostoliiton johtamasta blokista itsenäiseksi toimijaksi. Tämä mahdollisti Kiinan ja Yhdysvaltojen välien lämpiämisen 1970-luvulla Yhdysvaltain presidentin RIchard Nixonin johdolla. Yhteydet kommunistiseen Kiinaan mahdollistivat kauppasuhteiden kehittämisen, mutta myös sovelletun markkinatalouden käyttöön ottamisen Kiinassa. Se mahdollisti Kiinan vaurastumisen.
Kiinan vaurastumisen riskit ovat kuitenkin osoittautuneet hyvin suuriksi Yhdysvalloille. Ensinnäkin kaupan vapautuminen on tarkoittanut tehdasteollisuuden ja siihen liittyvien työpaikkojen siirtymistä Kiinaan. Samaan aikaan huolta on herättänyt Kiinan laajasti harrastama teollisuusvakoilu. Iso osa Kiinan kasvusta on selittynyt olemassa olevia teknologioita kopioimalla.
Kiinan avautuminen globaaleille markkinoilla on tarkoittanut myös sitä, että Kiina on tarvinnut suuria määriä kauppavaluuttaa. Yksi valuutta kansainvälisessä kaupassa dominoi yli muiden. Se on Yhdysvaltain dollari.
Käydäkseen kauppaa dollareilla, Kiina on haalinut itselleen maailman suurimmat dollarimääräiset reservit ostamalla dollarimääräisiä velkakirjoja. Se on synnyttänyt epätasapainon, jossa dollarin arvo pysyy korkeana huolimatta ulkomaille velkaantumisesta ja rahapoliittisesta elvytyksestä. Epätasapaino näkyy Yhdysvaltojen suhteettoman suurena vaihtotaseen vajeena suhteessa Kiinaan.
Näin kahden valtion välille on syntynyt erikoinen kohtalonyhteys. Rahapolitiikan horjuttaminen tarkoittaisi yhtä suuria molemminpuolisia haittoja. Siksi tasapainon pitää löytyä yhdessä. Sekä Kiina että Yhdysvallat tarvitsevat pelisääntöjä. Toistaiseksi niitä ei ole.
Donald Trumpin strategia vaikuttaisi tähtäävän sopimusten tekemiseen Kiinan kanssa, mutta se voi edellyttää myös paineen lisäämistä.
Ideologioilla on edelleen merkitystä
Uusien tasapainojen löytyminen suurvaltapolitiikassa edellyttää paitsi oikeanlaista painetta ja neuvotteluita myös sitä, että liittolaissuhteet ovat selvät.
Ideologioilla on edelleen merkitystä. Jokaisella suurvallalla on vihollisensa, kilpailijansa, strategiset liittolaisensa ja ideologiset liittolaisensa. Näistä viholliset ja ideologiset liittolaiset ovat luotettavimpia toimijoita.
Edellisen kylmän sodan aikaan tilanne oli yksinkertainen kaikille toimijoille. Joko maa kuului sosialistiblokkiin tai sitten läntiseen blokkiin. Ongelma Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisessä maailmassa on ollut se, että ideologioiden merkitys näytti kadonneen. Nyt ideologiat voivat nousta jälleen merkittäväksi tekijäksi maailmanpolitiikassa.
Kiinan ja Venäjän välillä ei ole ideologista liittolaisuutta, ellei sellaiseksi lasketa piittaamattomuutta ihmisoikeuksista ja yksilönvapauksista. Sama koskee myös Iranin ja Turkin kaltaisia alueellisiksi suurvalloiksi pyrkiviä maita.
Keskeisimmät liittolaiset Yhdysvalloille maailmassa ovat edelleen ideologisia. Aasiassa Etelä-Korea, Japani, Australia ja Uusi-Seelanti etunenässä ovat sitoutuneet länsimaisiin arvoihin ja ovat siksi luotettavia liittolaisia. Ne tarvitsevat Yhdysvaltoja tuekseen. Sama koskee Euroopan maita. Eurooppa ei ole kuitenkaan globaalien tasapainojen hakemisessa niin merkittävä tekijä katseiden suuntautuessa Aasiaan, ellei Eurooppa itse tee itsestään sellaista.
Euroopalla on merkitystä globaalissa politiikassa vain, jos Eurooppa ottaa itse vastuuta itsestään. On täysin Euroopasta itsestään kiinni, suostuuko se hajoamaan suurempien maailmanmahtien suosiosta kilpaileviksi kansallisvaltioiksi. Euroopan tulevaisuus riippuu siitä, löytyykö vahva yhteinen ponnistus kohti yhteistä ja keskitettyä puolustuspolitiikkaa. Sen ympärille rakentuisi vähitellen myös tiiviimpi liittovaltio. Trumpin valinta luo mahdollisuudet Euroopan yhdentymiselle.
Kohti pelisääntöjä
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump totesi vaali-iltana voitonpuheessaan, että Yhdysvallat tulee toimeen kaikkien maiden kanssa, jotka haluavat tulla toimeen Yhdysvaltojen kanssa.
Tämä kuvaa kenties parhaiten Trumpin ulkopoliittista ajattelua. Peli on alkanut. Ensin selvitetään, ketkä haluavat olla ystäviä. Tulevan globaalin maailmanpoliittisen tasapainon kannalta merkitystä on sillä, miten maat asemoivat itsensä. Kiinasta ja Venäjästä ei edelleenkään ole Yhdysvaltojen ideologisiksi liittolaisiksi. Eurooppa voi sitä edelleen olla.
Kiinan kanssa Yhdysvallat tarvitsevat kipeästi pelisääntöjä tai muuten valuuttapolitiikka, sotilaspolitiikka ja kauppapolitiikka aiheuttavat Yhdysvalloille vielä ongelmia. Kaikki muut ovat liikkuvia pelinappuloita.
KORJAUS 27.11. klo 14.13: IMF on arvioinut Venäjän ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen olevan 3,8 biljoonaa eikä 3,7 miljardia dollaria, kuten jutussa alun perin virheellisesti luki.
