Verkkouutiset

TS: KHL-liiga on Putinin operaatio – ”läpeensä nationalistinen projekti”

Suomessa ei ole tutkijan mukaan ymmärretty KHL:n todellista olemusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun Sanomien tekemän selvityksen mukaan Suomessa jalansijaa saanut KHL on pitkälti Kreml-vetoinen.

Urheilun ja politiikan kytköksiä tutkineen historiantutkijan Markku Jokisipilän mielestä Suomen kiekkovaikuttajat eivät ole välttämättä täysin ymmärtäneet KHL:n todellista olemusta. Hän kertoo liigan todellisuuden olevan toisenlainen, kuin mihin Suomessa on totuttu.

– Suomessa urheilu on pelkkää urheilua, joka nähdään vain kapitalistisen viihdeteollisuuden tarjoamaksi ajanvietteeksi. Suomessa ei ole ymmärretty, että KHL on läpeensä nationalistinen projekti, jota johdetaan aivan Venäjän valtakunnan ylimmältä portaalta, Jokisipilä sanoo.

KHL on pääasiassa Venäjällä pelattava jääkiekkoliiga. Helsingin Jokerit pelaa kaudella 2014-2015 liigassa.

Yleisradio seuraa kautta dokumenttisarjassa KHL: Tehtävä idässä. TS:n mukaan kyseessä on todellisuudessa Venäjän tehtävä lännessä.

Turun Sanomien mukaan KHL-seuraomistajat ovat ”sekalainen kokoelma monilla palleilla istuvia poliitikkoja, oligarkkeja, entisiä KGB-miehiä ja judokoita, joilla tuntuu olevan kaikilla enemmän tai vähemmän arveluttava menneisyys ja erityisen läheinen suhde presidentti Vladimir Putiniin.” Suuryhtiöt ja oligarkit kuittaavat KHL-liigan suuret tappiot vuosi toisensa jälkeen.

Putin sanoi tv-haastattelussa 2011, että KHL on täysin hänen luomuksensa.

Tutkijoiden ja Venäjä-asiantuntijoiden mielestä liigassa on kyse Venäjän pehmeästä vallankäytöstä. Jokisipilän mukaan KHL:llä on selvä tehtävä: lujittaa Vladimir Putinin otetta Venäjästä ja Venäjän otetta maailmasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)