Verkkouutiset

John Kerry Ukraina-sovusta: “Sanat paperilla eivät vastaa tekoja”

Yhdysvaltojen mukaan Genevessä saavutetun sovinnon toteutuminen on kiinni Venäjästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Torstain neuvotteluissa osapuolet sopivat väkivaltaisuuksien lopettamisesta. Laittomien ääriryhmien on lisäksi luovuttava vallatuista rakennuksista ja aseistaan. Ukraina on myös luvannut armahtaa mielenosoittajia. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin on määrä ottaa näkyvä rooli kriisin purkamisessa.

Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman mukaan prosessi on kuitenkin vasta alussa ja sovinnon toteutuminen on kiinni Venäjästä.

“Toivon, että jotain alkaa tapahtua jo seuraavien päivien aikana, mutta aiempien kokemusten perusteella en usko, että voimme luottaa siihen”, Obama totesi tiedotusvälineille.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kuvaili sovintoa varovaisesti “eräänlaiseksi kompromissiksi”.

Geneven neuvottelujen lopuksi annetussa yhteisessä lausumassa osapuolet eivät mainitse lainkaan Ukrainan itärajalle kerääntyneitä venäläisjoukkoja. Yhdysvaltojen ulkoministerin John Kerryn mukaan Venäjä on kuitenkin valmis myös reagoimaan joukkojensa suhteen, mikäli muut osapuolet noudattavat sopimuksen ehtoja. Kerry kuitenkin teroitti, etteivät sanat paperilla vastaa vielä tekoja.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja piti Ukraina-sopua paljon odotettua parempana.

“Miniminä pidettiin sitä, että sovitaan neuvotteluiden jatkosta. Nyt näytettiin päässeen yhteisymmärrykseen jännityksen purkamisesta. Nämä aseelliset ryhmät riisuttaisiin aseista. Tämä ei tarkoita vain itäukrainalaisia vaan myös äärinationalistisia joukkoja, joilla on aseita hallussaan”, Tuomioja totesi Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)