Verkkouutiset

Annetaanko Venäjän yhä pitää jalkapallon MM-kisat 2018?

Entisen oppositiopoliitikko Garri Kasparovin mielestä Vladimir Putinin Venäjälle ei tietenkään tule antaa enää kisaisännyyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailmalla etsitään parhaita tapoja rangaista Venäjää sen osuudesta MH17-matkustajakoneen pudottamisessa Itä-Ukrainassa. Valtionpäämiehet neuvottelevat muun muassa pakotteista.

Daily Beastin artikkelissa sunnuntaina pidettiin parhaana tapana rangaista ”separatistien kummisetää” Vladimir Putinia siten, että Venäjä ei saisikaan vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoja. Kirjoittaja antaisi kisat Hollannille.

Ensimmäisten joukossa asiaa tukevat entinen Ajaxin pelaaja, nykyisin Australiassa valmentava John van ’t Schip. ja New Yorkin kongressiedustaja Peter King. Hän puhuu oheisessa Face The Nationin haastattelussa myös muun muassa Aeroflotin pääsyn estämisestä USA:n lentokentille.

Twitterissä shakkimestari ja Venäjältä viime vuonna lähtemään joutunut oppositiopoliitikko Garri Kasparov kannattaa ehdotusta.

”Tietenkään Putinin Venäjän ei pitäisi antaa isännöidä MM-kisoja! Se käyttäytyy kuin paariavaltio & sitä pitäisi kohdella samoin”, Kasparov kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)