Verkkouutiset

“Hän on elämän ja kuoleman rajalla” – Venäläisen oppositiojohtajan myrkytystä epäillään

Venäläisen oppositiovaikuttajan Vladimir Kara-Murzan terveydentila heikkenee.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän opposition tunnetuimpiin kasvoihin kuuluva Vladimir Kara-Murza kiidätettiin alkuviikosta moskovalaiseen sairaalaan äkillisen sairastumisen vuoksi.

Verkkouutiset kertoi tapauksesta tässä jutussa.

Miehen isä, jonka nimi on niin ikään Vladimir, sanoo venäläisen bloknotin haastattelussa poikansa olevan elämän ja kuoleman rajalla.

Interpreter Magazinen mukaan Kara-Murza on tiettävästi jouduttu kiinnittämään hengityskoneeseen ja hänen sisäelintensä kerrotaan pettävän. Kara-Murzan läheiset uskovat hänen joutuneen myrkytyksen uhriksi.

Kara-Murzan perhe on lennättänyt paikalle israelilaisen toksikologin, joka pyrkii selvittämään terveen miehen äkillisen sairastumisen syytä. Perhe suunnittelee siirtävänsä miehen ulkomaiseen sairaalaan, mikäli hänen kuntonsa sen vain sallii.

Venäläismedian mukaan Kara-Murzan tutkinut israelilainen asiantuntija uskoo hänen ottaneen ”sopimattoman yhdistelmän lääkkeitä”. Kara-Murzan isä ei kuitenkaan usko diagnoosia. Paikalle on kutsuttu myös ranskalainen asiantuntijalääkäri.

Kara-Murzan isä on aiemmin sanonut medialle, ettei usko poikansa joutuneen myrkytyksen uhriksi.

Kara-Murza on helmikussa Kremlin lähellä ammutun oppositiojohtajan Boris Nemtsovin lähipiiriläinen ja toimii presidentti Vladimir Putinin hallinnon vastustajan Mihail Hodorkovskin Open Russia -säätiön hallinnossa.

Säätiö julkaisi hiljattain dokumenttielokuvan Tšetšenian itsevaltaisesta johtajasta Ramzan Kadyrovista. Siinä puidaan Kadyrovin hallinnon korruptioita ja syytetään Kadyrovia laajoista ihmisoikeusloukkauksista.

Elokuvan nimi on Perhe. Sillä viitataan Vladimir Putinin ja tšetšeenijohtajan läheisiin väleihin.

”Pitääkö kadulla liikkumista pelätä?”

Kirjailija ja aktivisti Masha Gessen on ottanut tapaukseen kantaa arvostettuun New Yorker -lehteen kirjoittamassaan kolumnissa. Hän sivuaa kirjoituksessaan myös Kara-Murzan oppositiokumppanin Boris Nemtsovin murhaa.

Hän kertoo ystävänsä kanssa Moskovassa hiljattain käymästään keskustelusta. Gessen oli tunnustanut ystävälleen pelkäävänsä nykyisin porttikongeja, koska kaksi hänen tuttavaansa, venäläinen parlamenttiedustaja Galina Starovoitova ja Putinin vastustajana tunnettu toimittaja Anna Politkovskaja, oli ammuttu kotitalojensa rappukäytävissä.

”En ole tiennyt, mitä varotoimista tulisi ajatella siitä lähtien, kun Nemtsov ammuttiin. Pitäisikö kaduilla kävelemistäkin välttää”, ystävä oli vastannut Gessenille.

”Olisi paikallaan lopettaa myös syöminen ja juominen. Keskiviikkona Vladimir Kara-Murza, 33-vuotias oppositiotoimittaja, vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa sen jälkeen, kun hän tuupertui toimistossaan Moskovassa”, Gessen kirjoittaa.

Gessenin mukaan syynä oli munuaisten vajaatoiminta, ”jonka aiheutti myrkytys”.

Hän listaa kirjoituksessaan lukuisia Venäjän hallinnon vastustajien epäilyttäviä myrkytystapauksia viime vuosilta. Niistä moni johti uhrin kuolemaan.

”Putinin hallinto levittää pelkoa tuhoamalla ihmisen illuusion siitä, että hän kykenee suojelemaan itseään”, Gessen sanoo.

”Nemtsovin murhan ja Kara-Murzan ilmeisen murhayrityksen tarkoituksena on viestittää, ettei kukaan ole turvassa.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)