Verkkouutiset

TV:stä tuttu liikemies pyrkii Kanadan konservatiivipuolueen johtoon

Politiikan tutkimuksen professorin mukaan Kevin O'Learya on helppo verrata Donald Trumpiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikemies Kevin O’Leary on ilmoittanut, että hän pyrkii Kanadan konservatiivipuolueen johtoon, kertoo Toronto Sun. O’Leary on tuttu Suomessa tv-ohjelmasta Leijonan luola (Shark Tank).

– Tämä on oikea diili, tämä koskee Kanadaa, O’Leary sanoi CTV:n haastattelussa.

Toronton yliopiston politiikantutkimuksen professori Nelson Wiseman sanoo, että O’Learyn ja USA:n presidentiksi valitun Donald Trumpin välillä on helppo tehdä vertailuja.

– He ovat molemmat äänekkäitä bisnesmiehiä, vaikkakin heidän kannoissaan on eroja, Wiseman sanoo.

Hänen mukaansa O’Leary tuonee ”maustetta ja viihdettä” konservatiivipuolueen puheenjohtajakilpailuun.

– Mitä tulee politiikkaan, hän on kerskuri. Hän luulee tietävänsä kaiken hallinnosta, vaikka ei ole koskaan työskennellyt julkishallinnossa, Wiseman sanoo.

O’Learyn yhtenä haasteena on, että hän ei puhu ranskaa, jota puhutaan Kanadan Quebecissä. O’Leary onkin alkanut ottaa ranskantunteja.

Kanadan konservatiivipuolue valitsee puheenjohtajansa 27. toukokuuta Torontossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)