Verkkouutiset

Juncker vetoaa: Pyydän kreikkalaisia äänestämään kyllä

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker yrittää vakuuttaa kreikkalaisia äänestämään "kyllä" ensi sunnuntaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa hän kuvasi velkaneuvotteluiden kulkua, instituutioiden Kreikalle tekemään ehdotusta ja vakuutti rakkauttaan kreikkalaisia kohtaan.

– Kreikkalaiset ovat aina olleet lähellä sydäntäni, Juncker sanoi.

Hän sanoi yrittäneensä uudelleen ja yhä uudelleen olla Kreikan kansalaisten puolella.

Juncker kertoi, että kreikkalaiset virkamiehet kävelivät neuvotteluista ulos perjantai-iltana ilman varoitusta.

– Se tapahtui pahimmalla mahdollisella hetkellä.

”Hallitus kontrolloi totuutta”

Junckerin mukaan neuvotteluissa Kreikan kanssa ”siirrettiin vuoria” ja päästiin niin lähelle, ettei uusia ehdotuksia ole tarvetta tehdä. Hän haluaa kuitenkin kertoa ehdotuksen todellisen sisällön. Ehdotuksessa ei esimerkiksi ollut leikkauksia eläkkeisiin. Leikkauksia ehdotettiin sen sijaan puolustusbudjettiin.

Junckerin mielestä Kreikan hallitus kontrolloi totuutta eikä anna neuvotteluiden kulusta todellista kuvaa. Junckerin mielestä grexit eli Kreikan ero eurosta ei ole vaihtoehto.

– Pyydän kreikkalaisia äänestämään kyllä, Juncker vetosi.

”Ei” tarkoittaisi Junckerin mukaan sitä, että Kreikka äänestää ei Euroopalle.

Kreikan hallitus aikoo järjestää kansanäänestyksen sunnuntaina. Kysymyksenasettelu, eli mistä äänestetään, ei ole vielä täysin selvillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)