Verkkouutiset

”Kun puhutaan pakolaisista Bryssel on lomalla, kun veroista, kaikki heräävät”

Italian aikeet alentaa verotusta ovat aiheuttaneet sanailua maan vasemmistohallituksen ja EU:n komission välillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Italian hallituksen aikeena on alentaa verotusta. Kaavailuissa on muun muassa poistaa ensiasunnolle säädetty vero, joka oli yksi Mario Montin kriisihallituksen toimista verotulojen lisäämiseksi.

Sosialistipääministeri Matteo Renzi aikoo kumota veron ensi vuoden alusta lukien. Yleisradioyhtiö RAI:n mukaan ajatus ei ole saanut vastakaikua EU:n komissiossa. Komission Italialle antamien suositusten mukaan verotusta pitäisi siirtää työn ja pääoman verotuksesta kulutukseen ja kiinteään omaisuuteen.

Myöhään tiistai-iltana Italian talousministeri Pier Carlo Padoan vakuutti, että ensiasunnon vero poistetaan.

– Olemme pääsemässä ulos kriisistä. Meillä on paljon resursseja, ja jos suuntaamme ne oikein, talouskasvumme on suurempaa kuin monen muun maan, hän sanoi.

Keskiviikkoaamuna asiaa puuttui myös pääministeri Renzi, jonka mukaan veronalennuksista päättää Italia.

– Kun puhutaan pakolaisista, Bryssel on lomalla, kun puhutaan veroista, kaikki heräävät, Renzi veisteli viitaten EU:n hitauteen Italiaa erityisesti koettelevan pakolaiskriisin ratkaisussa.

– Veroista päätämme me, Bryssel ei sitä sanele, sanoi RTL 102.5 –radiokanavan haastattelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)