Verkkouutiset

14-vuotias kertoo paostaan Isis-joukoista – ”joka päivä ruoskittiin, jopa lapsia”

Entinen lapsisotilas puhuu terroristijärjestö Isisiä vastaan, kertoo The Guardian.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

14-vuotiaana Khaled piteli ensimmäisen kerran asetta käsissään. Viisitoista päivää sen jälkeen terroristijärjestö Isis lähetti hänet ensimmäisen kerran taisteluun.

Khaled muistaa, kuinka painavalta Kalashnikov-kivääri tuntui hänen käsissään ja kuinka melu särki korvia. Hän muistaa kauhun tunteen, kun hän heräsi sairaalassa luodin raapaistua hänen kaulaansa.

Isisin joukkoihin aiemmin liittynyt ja niistä paennut Khaled puhuu nyt jihadistijärjestöä vastaan ja hänen viestinsä on yksinkertainen: Älkää liittykö Isisiin.

Pahamaineinen Isis on tullut tunnetuksi lapsisotilaiden käytöstä. Khaled kertoo, ettei hänellä ollut aavistustakaan mihin hän lähti mukaan liityesssään Isisin riveihin viime talvena.

Kun hallituksen vastaiset mellakat kiihtyivät kevään 2011 aikana Syyriassa 11-vuotias Khaled halusi kovasti isoveljiensä ja vanhempiensa serkkujensa mukaan mielenosoituksiin, mutta hänen vanhempansa eivät päästäneet häntä.

Pian mellakat muuttuivat kuitenkin sodaksi ja Khaledin koulu suljettiin. Kun Khaledin perheenjäseniä kuoli ja loukkaantui hyökkäyksessä, Khaledin veljet ja serkut liittyivät vallankumouksellisiin ryhmiin. Näiden ryhmien joukosta nousi pian esiin voimakkaampi ryhmä, joka tultiin tuntemaan nimellä Isis.

– Kuulin, että Isisin joukot olivat hyväntahtoisia. Että he olivat osa vallankumousta, Khaled kertoo.

Vuosi sitten tammikuussa hän jätti perheensä Deir al-Zourissa sanomatta hyvästejä vanhemmilleen ja luullen näkevänsä heidät taas pian.

Khaled otti serkkunsa kanssa bussin läheiseen Mayadeen kaupunkiin, missä Isis oli tehnyt päämajan entisen jalkapallokerhon tiloihin. Serkku muutti mielensä viime hetkellä ja palasi kotiin, mutta Khaled käveli suoraan Isisin päämajaan ja ilmoitti haluavansa Isisin taistelijaksi.

Kun Khaled kertoi olevansa vain 14-vuotias, eivät Isisin miehet edes räpäyttäneet silmiään.

– He pitivät minusta, koska olin pitkä, Khaled selittää.

Isisin miehet kehottivat Khaledia palaamaan uudestaan lauantaina, jolloin poika kuljetettiin bussilla muiden alokkaiden kanssa miltei 50 kilometrin päähän harjoitusleirille. Khaledin mukaan alokkaiden joukossa oli hänen lisäkseen noin 30 lasta.

UNICEF:in Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa toimivan lastensuojeluohjaajan Laurent Chapuisin mukaan Isis käyttää äärimmäistä väkivaltaa turruttaakseen lapset ja nuoret sotatilanteita varten. Se on myös kehittänyt propagandamenetelmiä, joissa käyttää lapsisotilaita hyväkseen esimerkiksi ylistämällä lapsia taistelun marttyyreina.

Myös Khaled joutui todistamaan väkivaltaa harjoitusleirillä. Jos joku käyttäytyi huonosti, osoitti hitustakaan vastustusta tai jäi kiinni tupakoinnista tai varastamisesta, hän sai 20 ruoskaniskua. Jos jäi kiinni toistamiseen, joutui kidutettavaksi.

– Näin, miten monia ihmisiä kidutettiin, kertoo Khaled.

– Joka päivä ruoskittiin ihmisiä, jopa lapsia. Eikä kenenkään annettu lähteä pois.

Kahden viikon aikana Khaled kävi läpi intensiivistä harjoittelua. Hän oppi käyttämään useita erilaisia aseita ja hänen piti harjoitella kestävyyttä ja urheilulajeja. Hänen piti myös osallistua Sharia-tunneille oppiakseen, miten olla kunnon muslimi. Khaled kertoo olleensa järkyttynyt siitä, miten radikaaleja ja äärimmäisyyksiin vietyjä uskontotunnit olivat, sillä ne eivät muistuttaneet lainkaan sitä islaminuskoa, jonka hän tunsi.

Harjoitusleirillä oli Khaledin mukaan kauheaa, hän oli yksinäinen ja peloissaan.

– Ikävöin vanhempiani ja ajattelin karkaamista. Mutta olin niin kaukana kotikylästä, eikä minun annettu ottaa yhteyttä vanhempiini. Perheeni ei tiennyt missä olin, he luulivat minun kuolleen, kertoo Khaled.

Yleensä alokkaat kävivät läpi 30 päivän harjoittelujakson, ennen kuin heidät lähetettiin taisteluun. Khaled lähetettiin kuitenkin jo 15 päivän jälkeen, sillä Isis tarvitsi lisää taistelijoita riveihinsä kipeästi. Hänelle kerrottiin, että he taistelisivat varkaita ja rikollisjengejä vastaan.

Khaled uskoi ja hänelle selvisi vasta myöhemmin loukkaannuttuaan, että taistelu oli itse asiassa käytä samoja vallankumouksellisia joukkoja vastaan, joihin hän itse oli alun perin halunnut liittyä ja jonka riveissä oli hänen omia serkkujaan.

Hän kertoo, että Isisin riveihin liittyneitä lapsia oli kielletty puhumasta vanhemmistaan, eikä lapsia päästetty lähtemään, vaikka heidän vanhempansa olisivat niin tahtoneet. Kun Khaledin vanhemmat saivat selville pojan olinpaikan, hänen äitinsä pyrki päästä tapaamaan poikaa ja lopulta onnistuikin siinä.

Kolmen kuukauden suostuttelun ja äidin pyyntöjen jälkeen Khaled sai luvan lyhyeen lomaan perheensä luona ja tätä kautta hänen onnistui karata Isisin kynsistä kokonaan. Hän ei kuitenkaan kokenut olevansa turvassa kotikylässään ja pelkäsi saattavansa perheensä vaaraan, joten hän osti väärennetyn passin ja matkusti sen avulla pois maasta.

Khaledin äiti ja muu perhe jäi kuitenkin Syyriaan, sillä heillä ei ollut varaa matkustaa pois maasta. Nyt 15-vuotias Khaled asuu pakolaisena Turkissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)