Verkkouutiset

Isis myöntää menettäneensä Kobanin USA:n liittoumalle, vannoo palaavansa: ”Kostomme on moninkertainen”

Syynä Isisin vetäytymiseen olivat Yhdysvaltain johtaman liittouman ilmahyökkäykset sekä jihadistien kovat tappiot, kertoo CNN.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanantaina kurditaistelijat julistivat vapauttaneensa Isisin hallitseman Kobanin rajakaupungin terroristien otteesta. Taistelu Kobanista kesti 112 päivää.

Kurdeja tuki Yhdysvaltojen johtama liittouma, joka auttoi erityisesti ilmahyökkäyksissä Isistä vastaan.

Kaksi Isisin taistelijaa on myöntänyt, että syynä jihadistijoukkojen vetäytymiseen Kobanista olivat juuri jatkuvat ilmahyökkäykset. Terroristit kertovat menettäneensä niin paljon miehiä, että heidän oli pakko vetäytyä.

– Vannon Jumalan nimeen, että heidän koneensa eivät kadonneet taivaalta, ne olivat siellä päivin ja öin. Ne iskivät kaikkeen, moottoripyöriinkin. Yksikään rakennus ei jäänyt pystyyn. Mutta Jumalan tahdosta me palaamme ja kostomme on moninkertainen, kertoo toinen terroristeista.

Liittouman tulee olemaan kuitenkin vaikeaa saavuttaa samanlaista menestystä muilla Isisin hallitsemilla alueilla. Kobanin kaupungissa ei ollut juurikaan siviilejä jäljellä, sillä kaikki pakenivat taisteluiden alettua. Näin liittouma saattoi tehdä niin paljon hyökkäyksiä kuin oli tarpeen.

Sen sijaan muissa Isisin hallitsemissa kaupungeissa on siviilejä, joten liittouman täytyy rajoittaa iskujaan siviiliuhrien välttämiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)