Verkkouutiset

Muotialan työntekijöitä vankeuteen Iranissa ”prostituution levittämisestä” – kuvia naisista ilman huivia

Iranissa muotialan työntekijöitä on tuomittu eripituisiin vankeusrangaistuksiin prostituution levittämisestä, kertoo BBC.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksitoista muotialalla työskennellyttä henkilöä tuomittiin Shirazissa Iranissa viiden kuukauden ja kuuden vuoden väliltä oleviin vankeusrangaistuksiin, koska oikeuden mielestä he olivat levittäneet prostituutiota laittamalla säädyttömiä kuvia internetiin.

Lisäksi heitä syytettiin muslimien kiihottamisesta säädyttömyyteen muotiesittelyjen avulla ja länsimaisen alastomuuskulttuurin levittämisestä.

Heitä myös kiellettiin työskentelemästä muodin parissa ja matkustamasta ulkomaille kahden vuoden ajan tuomioiden kärsimisen jälkeen.

Tuomituista kahdeksan oli naisia ja neljä miehiä. Tuomitut aikovat valittaa tuomioistaan.

Iranin oikeuslaitos kävi aikaisemmin tänä vuonna kampanjaa epäislamilaista käyttäytymistä vastaan kohteenaan mallit.

Toukokuussa kahdeksan ihmistä pidätettiin, koska he olivat postanneet sosiaaliseen mediaan kuvia naisista ilman hiuksia peittävää huivia. Iranin lain mukaan naisten on peitettävä hiuksensa julkisilla paikoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)