Verkkouutiset

Yhdysvaltain Oregonissa avataan tänään ensimmäiset lailliset huumeliikkeet

Yli 21-vuotiaat saavat nyt vapaasti ostaa marihuanaa viihdekäyttöön kivijalkaliikkeistä. Myyjiltä vaaditaan lupa, ja tuotteita valvotaan tiukasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain Oregonissa asuvat hyväksyivät kaksi vuotta sitten marihuanan viihdekäytön laillistamisen. Tänään lauantaina osavaltiossa avataan ensimmäiset liikkeet, joista huumetta saa laillisesti ostaa. Asiasta tiedottaa Oregonin osavaltio.

Kuka tahansa ei kuitenkaan saa ostaa marihuanaa, vaan sen ikäraja on 21 vuotta. Lisäksi kaikkien marihuanan myynnin parissa työskentelevien on oltava lisensoituja. Tämä koskee kasvattajia, prosessoijia sekä tukku- ja vähittäismyyjiä. Luvan saamiseksi on oltava 21-vuotias.

Viranomaiset säätelet niin ikään sitä, ettei tuotteita markkinoida lapsia houkuttelevin tavoin. Tämä koskee esimerkiksi tuotteiden ja kauppojen nimeämistä.

Perjantaiaamuun mennessä myynnin lupahakemuksia oli Oregonin viranomaisten mukaan tullut koko osavaltiossa yhteensä 1419 kappaletta. Tähän sisältyvät myös laboratorio- ja tutkimushakemukset. Testilaboratoriot valvovat esimerkiksi marihuanan vahvuutta sekä sitä, etteivät tuotteet sisällä mitään ylimääräistä. Kaupoissa voidaan myydä vain sellaisia tuotteita, joissa on nähtävillä laboratoriotulokset.

Ylivoimaisesti eniten lupahakemuksia on tullut tuottajalisensoinnin puolelle. Vähittäismyyntilupaa on hakenut reilut 300 liikettä, kun tuottajalisenssiä on hakenut yli 800 tahoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)