Verkkouutiset

”Ulos eurosta tai konkurssi on edessä”

Italian populistipuolueen puheenjohtaja Giuseppe Grillo on palannut eurovaaleja edeltävään teemaansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreessa blogissaan Giuseppe Grillo vaatii vuosien taantumaan juuttuneen Italian eroamista eurosta.

– Ulos eurosta. Joko rahapoliittinen suvereenisuus (Italialle) tai konkurssi, hän kirjoittaa.

– Euron ulkopuolella on pelastus, mutta aika on lopussa. Poistukaamme tästä piinasta tai meidän käy niin kuin Kreikan, Grillo maalaa.

Hänen mukaansa Italian julkisen velan korot tappavat maan ja tuhoavat sosiaalivaltion.

– Eurossa pysymisen myötä julkinen velka ja sen korot eivät muuta kuin jatkavat kasvuaan, Grillo kirjoittaa.

Italian massiivisen julkisen velan vuosikorot ylittävät talouslehti Il Sole 24 Oren mukaan sadan miljardin euron rajan ensi vuonna.

– Viimeisen 30 vuoden aikana Italia on maksanut velkojensa korkoja 3100 miljardia euroa, Grillo kirjoittaa.

Nämä ovat hänen mukaansa poissa kansalaisten palveluista, eläkkeistä, opetuksesta ja terveydenhuollosta.

Italian viimeisimmissä parlamenttivaleissa helmikuussa 2013 Grillon puolue Viiden tähden liike sai 25 prosenttia äänistä, mutta jäi oppositioon, koska ei suostunut yhteistyöhön minkään puolueen kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)