Verkkouutiset

Turkki löi tiskiin viime hetken ehdot EU:lle – muuten siirtolaisvirta jatkuu

Turkki haluaa Euroopan unionilta enemmän rahaa ja viisumivapauden, kertoo Financial Times.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan unioni oli aiemmin sitoutunut kolmen miljardin euron apupakettiin Turkille pakolaisten auttamiseksi. Maanantaina ennen EU:n ja Turkin välisen huippukokouksen alkamista Turkki esitti kuitenkin vaatimuksen, että summan pitää olla suurempi.

Lisäksi Turkki vaatii nopeampaa toteutusta viisumivapauden toteuttamiselle turkkilaisille Schengenin alueelle. Vaatimuksiin sisältyy myös Turkin EU-jäsenyyden nopeutettu eteneminen.

Financial Timesille puhuneiden diplomaattilähteiden mukaan sopimus EU:n ja Turkin välille siirtolaiskriisin taltuttamiseksi on edelleen olemassa, mutta Turkin vaatimukset saattavat vaikeuttaa konsensuksen löytämistä EU-maiden kesken.

Huippukokouksessa on tarkoitus sopia Kreikkaan tulevien siirtolaisten palauttamisesta Turkkiin.

Kokouksessa keskustellaan myös EU:n tiekartasta, jonka tarkoitus on palauttaa Schengenin alue normaaliksi joulukuuhun mennessä. Tiekarttaan sisältyy Euroopan raja- ja rannikkovalvontaviraston saattaminen käyttöön ja Dublinin sopimuksen uusiminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)