Verkkouutiset

Ebola uhkaa elintarvikkeiden saantia – hinnat nousseet jopa 150 prosenttia

YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO varoittaa elintarvikkeiden saannin ongelmista ja hintojen noususta Ebola-epidemian takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

FAO soitti hälytyskelloja tiistaina. Järjestön mukaan elintarvikkeita on yhä vaikeampi saada epidemian pahiten vaivaamissa maissa Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa. Myös osa sadosta uhkaa jäädä korjaamatta, ja ruoan hinnat ovat nousemassa pilviin.

Viranomaisten monien alueiden eristämispäätökset ovat johtaneet paitsi elintarvikkeiden saantivaikeuksiin, myös paniikinomaiseen hamstraamiseen, ruokapulaan ja hintojen nousuun.

Maissin ja riisin sadot kypsyvät muutaman viikon kuluttua, mutta ihmisten liikkuminen on vaikeutunut karanteenien vuoksi. Näin osa sadosta voi jäädä korjaamatta ja toisaalta sitä ei saada riittävästi maaseudulta kaupunkeihin.

Myös maiden rajojen sulkeminen on lisännyt ongelmia elintarvikkeiden saannissa. Guinea, Liberia ja Sierra Leone ovat osin riippuvaisia keskeisten elintarvikkeiden tuonnista.

Hintojen nousu uhkaa ihmisten taloutta. FAO:n mukaan esimerkiksi Liberian pääkaupungissa Monroviassa joidenkin elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet 150 prosenttia.

Jo ennen epidemian varsinaista puhkeamista joillakin alueilla perheiden tuloista 80 prosenttia meni ruokaan. Hintaräjähdyksen takia monilla ei ole enää varaa ostaa ruokaa lainkaan. FAO varoittaa, että tällä saattaa olla vakavia yhteiskunnallisia seurauksia.

Tilanteen helpottamiseksi lyhyellä aikavälillä YK:n ruokaohjelma WFP on käynnistänyt hätäoperaation ruoan jakamiseksi 1,3 miljoonalle ihmiselle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)