Verkkouutiset

Ulkoministeri Hillary Clintonia pääsi tapaamaan maksamalla miljoonia

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump yrittää ottaa kaiken irti demokraattien Hillary Clintonin syvenevästä korruptioskandaalista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailussa ei ole enää kyse pelkästä vaalikamppailusta, vaan vakavista rikossyytöksistä.

– Tämä on korruptiota, ja siksi olen pyytänyt syyttäjää tutkimaan tätä sekasotkua, Donald Trump sanoi Teksasin Austinissa pitämässään puhetilaisuudessa.

Hän piti uusia paljastuksia Hillary Clintonin toimista ulkoministerinä häpeänä demokratian perustuksille.

Uusien paljastusten mukaan yli puolet Hillary Clintonin ulkoministerinä tapaamista ihmisistä, jotka eivät olleet julkisissa viroissa, olivat joutuneet maksamaan Clinton Säätiölle miljoonia.

Nämä 154 ihmistä lahjoittivat säätiölle yhteensä 156 miljoonaa dollaria eli yhden tapaamisen hinnaksi tuli keskimäärin miljoona dollaria.

Tämän lisäksi eri maiden valtionpäämiehet ja hallitukset lahjoittivat Clinton Säätiölle 170 miljoonaa dollaria.

Vastikään paljastuneen sähköpostin perusteella esimerkiksi Bahrainin kruununprinssi pääsi tapaamaan Clintonia lahjoitettuaan tälle ensin 32 miljoonaa dollaria.

Clintonin käyttämään yksityisen sähköpostipalvelimeen liittyvän skandaalin myötä on alkanut tulla julki Clintonin ja hänen avustajiensa sähköpostivaihtoa, joista paljastuu Clinton Säätiön merkitys ulkoministeriön toiminnassa. Säätiön rahoittajille on pyritty mahdollistamaan paitsi tapaamisia Clintonin kanssa, myös paikkoja päättävissä elimissä.

Liittovaltion tuomari päätti juuri, että Yhdysvaltain oikeusministeriön tulee julkaista 15 000 sähköpostia, jotka FBI sai sähköposteja koskevan tutkintansa aikana haltuunsa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)