Verkkouutiset

”Donald Trump on pisteessä, jossa emme enää tarvitse lehdistöä”

Entisen varapresidentin mielestä tuleva presidentti voi luottaa nykyaikaisen teknologian mahdollisuuksiin kuten Twitteriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

USA:n entinen varapresidentti Richard Cheney ja entinen puolustusministeri Leon Panetta olivat haastateltavana Reagan National Defense Forumissa.

Cheneyn mukaan yksi tulevan presidentin Donald Trumpin tärkeimmistä asioista on tehdä täysin päinvastoin kuin hänen edeltäjänsä teki Iranin ja ydinaseiden suhteen. Cheney sanoi, että USA:n status maailmassa, voimankäyttökyky ja liittolaisten epäluottamus on käännettävä toiseen suuntaan.

Varapresidentiltä kysyttiin Donald Trumpin twiiteistä ja niiden kielestä, joka on toista kuin USA:n ulkopolitiikka.

– Minusta hänen on oltava varovainen, mutta hän oppii matkalla. Hän on ottanut hyviä aivoja ja hyviä ihmisiä mukaansa, Richard Cheney vastasi.

– Luulen että herra Trump ottaa saamansa työn nyt hyvin, hyvin vakavasti.

– Luulen että yksi syistä miksi ihmiset ovat niin huolestuneita (Trumpin) twiiteistä on se, että se on tavallaan lehdistön kiertotie. Hänen ei tarvitse riippua… tämä on nykyaikaa, nykyajan teknologiaa. Hän on pisteessä jossa emme enää tarvitse teitä kavereita, Cheney sanoi toimittajista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)