Verkkouutiset

Pakolaistyöntekijä avautuu haaveitten kariutumisesta – uhkailuja, ahdisteluja, valheita

Saksalaisen vastaanottokeskuksen turhautunut työntekijä on saanut tarpeekseen tulijoiden käyttäytymisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Welt am Sonntag -lehden anonyymina haastattelema kolmekymppinen nainen ryhtyi suurella ilolla elokuussa pakolaiskeskuksen kokopäiväiseksi työntekijäksi päästäkseen auttamaan. Nyt hän kertoo päässeensä eroon harhakuvitelmista ja on muun muassa seksuaalisen häirinnän vuoksi lähellä irtisanoutumista.

”Tietenkään ei voi arvioida kaikkia pakolaisia samalla tavalla: on monia jotka ovat hyvin ystävällisiä, iloisia ollessaan täällä, hyvin kiitollisia, hyvin halukkaita integroitumaan. Mutta jos olen rehellinen, yhteistyö 90 prosentin kanssa niistä joita tapaan on varsin ikävää, eikä ikävä kyllä sitä mitä aiemmin ajattelin”, nainen muotoilee.

Hänen mukaansa useat tulijat ovat äärimmäisen vaativia. He tulevat pyytämään asuntoa, autoa ja jopa todella hyvää työpaikkaa. Jos yrittää selittää, ettei se ole mahdollista, ”he ovat usein kovaäänisiä tai jopa todella aggressiivisia”.

Eräät afgaanit olivat ilmoittaneet nälkälakkoilevansa, jos nainen ei siirrä heitä muualle.

”Eräät arabialueelta äsken huusivat kollegalleni: ’Me mestaamme sinut'”.

Pakolaisten asenteet järkyttävät työntekijää. Hänen mukaansa jotkut eivät arvosta naisia lainkaan eivätkä ota heitä vakavasti.

”Jos kerron heille jotain, he tuskin kuuntelevat minua, sivuuttavat sen merkityksettömänä tai menevät mieskollegoideni puheille”, työntekijä kuvailee.

Naisille riittää halveksivia tai tungettelevia katseita, viheltelyä ja naureskelua. Joskus naistyöntekijöitä on kuvattu älypuhelimilla.

Naispuolinen työntekijä kertoo ryhtyneensä pitämään peittävämpiä vaatteita ja vähentäneensä meikkiä. Hän myös välttelee paikkoja, joissa sinkkupakolaiset ovat. Hän kertoo kollegaansa äsken ahdistellun rautatieasemalla.

Turvapaikanhakijoiden antamat tiedot eivät työntekijän mukaan ole usein luotettavia. Kun eräälle kerrottiin, että hänen pitää poistua maasta, hän palasi uuden henkilöllisyyden paperit mukanaan. Hänet siirrettiin toiseen keskukseen.

Lääkärit ovat työntekijän mukaan lopettaneet ottamasta ajanvarauksia pakolaisille, koska nämä eivät tule sovittuihin aikoihin paikalle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)