Verkkouutiset

Brittilehdet kahdessa leirissä – suosituimmat julkaisut kannattavat Brexitiä

Osa brittijulkaisuista kannattaa Brexitiä, osa vetoaa EU:ssa pysymisen puolesta, kertoo CNN.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Torstainen kansanäänestys siitä, pitäisikö Britannian pysyä EU:ssa vai erota EU:sta, on jakanut brittilehdet mielipiteineen kahteen leiriin. kannattavat Brexitiä, toiset vetoavat EU:ssa pysymisen puolesta.

The Daily Mail teki mielipiteensä selväksi keskiviikkona julkaisemalla etusivulla otsikon ”Jos uskot Britanniaan, äänestä eroamisen puolesta”. Lehdellä on Britanniassa toiseksi suurin levikki 1,5 miljoonalla painoksella. Myös lehden verkkojulkaisu on Britannian verkkolehdistä suosituin: se tavoittaa päivittäin noin 14 miljoonaa lukijaa ympäri maailman.

The Daily Mailin kilpailija The Sun ilmoitti myös viime viikolla kannattavansa Brexitiä. ”Tämä on mahdollisuutemme tehdä Britanniasta entistä mahtavampi, saada takaisin demokratia, säilyttää arvomme ja kulttuurimme, joista olemme oikeutetusti ylpeitä” The Sun julisti etusivullaan.

EU:hun jäämisen puolesta kampanjoi kuitenkin myös suosittuja julkaisuja. Esimerkiksi London Evening Standard ja The Daily Mirror kannattavat Britannian pysymistä EU:ssa.

Myös The Guardian, jolla on suhteellisen pieni paperilevikki, mutta jonka verkkojulkaisu on hyvin suosittu, on vedonnut EU:ssa pysymisen puolesta. ”Pysytään yhtenäisenä ja pidetään yllä kontakteja, ei ryhdytä vihaiseksi ja eristäytyneeksi”, julkaisu vetosi maanantaina.

Myös monet bisnesjulkaisut, kuten The Financial Times ja The Economist vastustavat voimakkaasti Brexitiä. Esimerkiksi The Economistin mukaan ”päätös lähteä Euroopan unionista toisi onnettomuutta ja pitkäaikaista harmia Britannian politiikalle ja taloudelle”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)